Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälä-hankeapuraha
- ensimmäinen vaihe 1.–31.1.2025
- toinen vaihe 1.–30.4.2025
Suomalainen Tiedeakatemia asettaa haettavaksi Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälä-hankeapurahan. Apuraha on tarkoitettu Suomessa toimivalle tutkijauran vakinaistamispolun alkuvaiheen tutkijalle (hakija) oman tutkimusryhmän perustamisen ja ryhmän tutkimuskuluihin. Vakinaistamispolun alkuvaiheen tutkijalla tarkoitetaan tenure trackin ensimmäisen vaiheen tehtävissä olevaa tutkijaa (assistant professor -taso).
Hakukelpoisia aloja ovat fysiikka, matematiikka, geofysiikka, tähtitiede ja meteorologia. Hakijan tulee edustaa jotain edellä mainituista aloista. Hankkeen eduksi katsotaan monitieteisyyden edistäminen.
Apuraha on kolmevuotinen ja suuruudeltaan kokonaisuudessaan 150 000 euroa. Apurahoja jaetaan enintään kaksi. Osa apurahasta maksetaan työskentelyapurahana tutkimusryhmän jäsenille ja osa tutkimuskuluihin kohdistettuna rahoituksena. Tutkimuskulurahoitus maksetaan työnantajayhteisön, kuten yliopiston tai tutkimuslaitoksen, osoittamalle tilille hakijan hallinnoitavaksi. Rahoituksesta ei makseta hakijan palkkakuluja. Työnantajayhteisöltä edellytetään sitoutumista hankkeeseen.
Haku on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa toimitetaan aiesuunnitelma. Toiseen vaiheeseen jatkoon päässeet hakijat lähettävät varsinaisen hakemuksen. Hakemukset tehdään apurahahakemusten verkkopalvelussa. Hakemuksen voi laatia suomeksi tai englanniksi.
Ensimmäisen vaiheen aiesuunnitelma liitteineen tulee olla lähetetty viimeistään 31.1.2025 klo 24.00. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Tiedusteluihin vastataan Tiedeakatemian toimiston aukioloaikojen puitteissa.
Ensimmäisen vaiheen aiesuunnitelman tulee sisältää seuraavat liitteet (pdf-muodossa):
- Lyhyt hanke-esittely (3 sivua)
- Hakijan ansioluettelo (enimmäispituus 3 sivua)
- Hakijan lyhyt julkaisuluettelo (maksimissaan 10 tärkeintä)
- Talousarvio
- Miten kestävän kehityksen periaatteet huomioidaan hankkeessa (enimmäispituus 1 sivu). Katso lisätietoa alla.
Toinen vaihe toteutetaan huhtikuussa 2025. Toiseen vaiheeseen päässeille hakijoille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
*****
Lisätietoa Väisälä-hankeapurahasta:
Suomalaisen Tiedeakatemian rahoittamien Väisälä-hankkeiden tulee huomioida kestävä kehitys osana vastuullista tiedettä: miten hankkeella voidaan edistää yhtä tai useampaa kestävän kehityksen 17 tavoitteesta. Myös hankkeen loppuraportissa pyydämme tutkijoilta tietoa, miten hanke ja sen tulokset ovat edistäneet kestävää kehitystä.
Research funded by the Finnish Academy of Science and Letters’ Väisälä projects grant must consider sustainability as part of responsible science: how the project can contribute to one or more of the 17 Sustainable Development Goals. In the final report of the project, we also ask researchers to provide information on how the project and its results have contributed to sustainable development.
Pitääkö hakijan olla juuri ”tenure track”-positiossa vai voiko apurahaa hakea myös vastaavassa uravaiheessa muuten oleva? Onko hankeapuraha kohdistettu ainoastaan niille, joilla on jo vakinaistamispolun ensimmäisen vaiheen työtehtävä?
Hakukelpoisia ovat vain professorien vakinaistamispolun ”assistant professor”-tasolla olevat. Toki esimerkiksi tutkimuslaitoksilla ei välttämättä ole käytössä vastaavia nimikkeitä. Olennaista on, että hakija on nimenomaan vakinaistamispolun (tenure track) alkuvaiheessa. Tarvittaessa omalta yliopistolta tai tutkimuslaitokselta voi pyytä lausunnon, jossa selvitetään oma tilanne.
Can I make the application in English?
Yes, the application and attachments can be in Finnish or in English.
Onko Väisälä-hankeapurahan hakuilmoitusta saatavilla englanniksi?
Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälä-hankeapurahan ilmoitus on vain suomeksi. Hakemuksen liitteineen voi tehdä suomeksi tai englanniksi (järjestelmässä on myös ohjeita englanniksi).
Hakualoissa mainitaan geofysiikka. Voiko geologi hakea apurahaa?
Kyllä. Myös geologit voivat hakea!
Mitä hakemuksissa painotetaan, tutkimusideaa vai hakijaa?
Tutkimusidea on tärkeä. Etsimme loistavaa tutkimusideaa, jota on toteuttamassa paras mahdollinen tutkija. Ensisijaisesti painottuu tutkimusidea.
Voiko talousarviossa muihin kuluihin sisällyttää suorituspaikan yleiskustannusta?
Väisälä-hankeapurahan saaja/saajat saavat käyttöönsä apurahan täysimääräisenä. Apurahan lisäksi voidaan maksaa yleiskustannusta (korkeintaan 10 %). Yeiskustannusta ei tarvitse haun ensimmäisessä vaiheessa ottaa millään tavoin huomioon.
Onko olemassa tietty summa, jota haetaan väitöskirjantekijälle tai tutkijatohtorille?
Hakuun ei ole määritelty tiettyjä summia. Hakija voi itse määritellä apurahojen määrät. Hankeapuraha on hyvin joustava ja hakea voi omien tarpeiden mukaan.
Pitääkö hankkeen kulujen olla vuosittain samat vai voivatko kuluapurahan summa ja tarkoitus vaihdella vuosittain?
Summat voivat vaihdella vuosittain tarpeen mukaan. Kyseessä on hyvin joustava rahoitus.
Tutkimuslaitoksissa ei ole käytössä assistant/associate tenure track -tasoja. Itse olen aloittanut tenure trackissä tutkimuslaitoksella. Onko minun mahdollista hakea rahoitusta kyseisestä rahoitusinstrumentista?
Tutkimuslaitoksilla ei välttämättä ole käytössä vastaavia nimikkeitä. Olennaista on, että sinut on valittu tenure track -vakinaistamispolulle ja olet alkuvaiheessa. Kannattaa pyyttää omalta tutkimuslaitokselta lausunto hakukelpoisuudestasi.
Minut valittiin suoraan ”associate professor” paikalle. Olen kuitenkin tenure track -polun alussa. Voinko hakea?
Hakukelpoisia ovat vain ”assistant professor”-tasolla olevat hakijat.
Ensimmäisessä vaiheessa hakemuksen pituus on 3 sivua. Tuleeko sen sisältää myös viitteet?
Kyllä, viitteiden tulee sisältyä kolmeen sivuun.
Milloin toiseen vaiheeseen päässeille hakijoille ilmoitetaan?
Toiseen vaiheeseen valituille hakijoille lähetetään tieto henkilökohtaisesti maaliskuussa 2025. Toinen vaihe on avoinna 1.4.-30.4.2025. Olemme ensimmäisen vaiheen jälkeen yhteydessä kaikkiin hakijoihin.