Eino Jutikkalan rahasto
Eino Jutikkalan rahaston apurahaku päättyy vuosittain toukokuussa. Olemme henkilökohtaisesti yhteydessä apurahansaajiin syyskuun aikana.
———-
SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN EINO JUTIKKALAN RAHASTON APURAHAT
Haku avoinna 22.4.–31.5.2024
Suomalainen Tiedeakatemia julistaa haettavaksi Eino Jutikkalan rahastosta apurahoja humanistisen tutkimuksen tohtoriopintoihin. Hakualoina vuonna 2024 ovat:
- arkeologia
- historia
- oikeustieteet
- yhteiskuntatieteet
Hakijoita rohkaistaan monialaisuuteen. Tuolloin hakea voi, kun jokin hakualoista on tutkimuksen keskeinen ala.
Apuraha tohtoriopintoihin (27 000 € / vuosi) on tarkoitettu alkuvaiheessa oleville väitöskirjantekijöille mahdollistamaan ansiotyöstä vapaan työskentelyn. Apurahan saamisen edellytyksenä on jatko-opinto-oikeus. (Apurahaa voi hakea, vaikka olisit vasta hakenut jatko-opinto-oikeutta. Lue tarkempi ohjeistus: Ohjeita apurahan hakijalle.) Apuraha voidaan myöntää korkeintaan kolmeksi vuodeksi sillä ehdolla, että tutkimus edistyy. Rahoituspäätöksissä suositaan liikkuvuutta sekä tutkimustyötä ulkomailla.
Aiemmissa hauissa apurahan tohtoriopintoihin korkeintaan kolmeksi vuodeksi saaneiden tulee hakea vuosittain jatkoa apurahaan hakuvuoden hakualoista riippumatta.
Hakemuslomakkeella voi hakea tarpeen mukaan myös rahoitusta tutkimuksesta syntyviin kuluihin. Hakijan on syytä huomioida, että Eino Jutikkalan rahasto ei enää myönnä apurahan lisäksi erillistä yliopistokorvausta.
Erillisiä matka-apurahoja konferensseihin tai apurahoja julkaisu-, painatus- tai toimituskuluihin ei myönnetä.
Yleisiä hakuohjeita
Hakemukset tehdään sähköisesti apurahahakemusten verkkopalvelussa.
Sähköinen hakemus liitteineen tulee olla lähetetty viimeistään 31.5.2024 klo 24.00. Tiedusteluihin vastataan toimiston aukioloaikojen puitteissa. Hakuajan päätyttyä hakemusta ei voi enää lähettää eikä siihen voi tallentaa muutoksia. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.
Apurahansaajat kuuluvat tietyin edellytyksin lakisääteiseen eläke- ja työtapaturmaturvan sekä ryhmähenkivakuutusturvan piiriin. Lisätietoja www.mela.fi.
Lisätietoja apurahahausta saa Suomalaisen Tiedeakatemian toimistosta puhelin 050 4620 889, sähköposti nina.rapelo@acadsci.fi.
Pekka Aula
pääsihteeri
Eino Jutikkalan rahaston hakualat on jaettu kahdelle vuodelle: joka toinen vuosi ovat vuorossa arkeologia, historia, oikeustieteet ja yhteiskuntatieteet ja joka toinen vuosi estetiikka ja taiteidentutkimus, fennougristiikka, filosofia, kasvatustiede, kielitieteet, psykologia, teologia ja uskontotiede.