Matematiikan rahasto

Matematiikan rahaston tarkoituksena on matematiikan tutkimuksen edistäminen.

Matematiikan rahasto on perustettu vuonna 1979. Sen peruspääoman muodostui kansainvälisen matemaatikkokongressin ICM-78 ylijäämästä. Rahasto on myöhemmin saanut lahjoituksia Sinikka Nevanlinnalta ja I. S. Louhivaaralta. Matematiikan rahastoa hoitaa Tiedeakatemian hallituksen viideksi vuodeksi kerrallaan valitsema hoitokunta.

Matematiikan rahasto on tukenut suomalaisten matemaatikkojen järjestämiä korkeatasoisia konferensseja sekä kotimaassa ja ulkomailla. Erityisesti kohteena on ollut Mittag-Leffler instituutissa järjestetyt teemalukukaudet, jos niissä on ollut mukana suomalaisia järjestäjiä. Matka-apurahoja on myönnetty myös neljän vuoden välein järjestettyihin ICM konferensseihin ja poikkeustapauksissa myös muihin kansainvälisiin konferensseihin.

Tukea ovat myös saaneet matematiikkakilpailuihin osallistuneet suomalaiset. Rahasto on avustanut Suomen matemaattista yhdistystä matemaatikkopäivien järjestelyissä ja myöntänyt rahoituksen päivien yhteydessä annettavaan matematiikkapalkintoon.

Rahaston osana on R. Nevanlinnan stipendirahasto, josta on myönnetty apurahoja suomalaisten matemaatikkojen Sveitsin vierailuihin. Rahasto on myös myöntänyt apurahoja ulkomaalaisten matemaatikkojen työvierailuihin Suomessa.

Lisätietoa:

Haettavat apurahat: Matematiikan rahasto