Uutiset
Suodata

Stefan Nygård, Tommi Kärkkäinen ja Joakim Westrén-Doll Tiedeakatemiaan
Tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutuksen kehittämiseen keskittyvä tiimi on vahvistunut alkuvuonna kahdella lisäkasvolla. Tiimissä työskentelevät kevätkaudella 2023 määräaikaisesti Tommi Kärkkäinen ja yliopistoharjoittelijana Joakim Westrén-Doll. Monivuotisen Suomen tieteen historia -hankkeen tiedekoordinaattorina on tammikuussa aloittanut Stefan Nygård.

Tieteen akateemikoiksi Heli Jantunen, Martti Koskenniemi ja Merja Penttilä
Professori Heli Jantuselle, emeritusprofessori Martti Koskenniemelle ja tutkimusprofessori Merja Penttilälle on myönnetty tieteen akateemikon arvonimi. Arvonimi myönnetään erittäin ansioituneelle tieteentekijälle ja voi olla samanaikaisesti kuudellatoista tieteenharjoittajalla. Suomalainen Tiedeakatemia onnittelee lämpimästi uusia akateemikkoja.

Rauhaisaa joulun aikaa
Tiedeakatemian toimisto on suljettu vuodenvaihteessa 24.12.2022–1.1.2023. Olemme tavoitettavissa jälleen maanantaina 2.1.2023. Kiitämme jäseniämme, yhteistyökumppaneitamme ja kaikkia tapahtumissamme vuoden aikana vierailleita kuluneesta vuodesta.

Tieteen Kalevala kerää suomalaisten tieteentekijöiden muistot
Millaista tieteen tekeminen on ollut eri aikoina? Kansainvälisestikin ainutlaatuinen hanke kerää yhteen suomalaisten tieteentekijöiden kokemuksia ja muistoja tieteen tekemisestä. Käynnistyvä suurkeruu on osa laajempaa, Itsenäisen Suomen tieteen historia -hanketta.

Tiedeakatemian jäsenille kunniamerkkejä itsenäisyyspäivänä 2022
Suomen Leijonan I luokan komentajamerkki myönnetään itsenäisyyspäivänä 6.12. kolmelle Tiedeakatemian jäsenelle ja Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki yhdeksälle. Tiedeakatemia onnittelee jäseniään!

Etsimme tieteellisten tekstien toimittamisen ja yleistajuistamisen ammattilaista
Etsimme kirjallisen työn ammattilaista, joka hallitsee etenkin tieteellisten materiaalien kokoamisen ja jalostamisen, tekstin tuottamisen sekä tieteellisen tekstin yleistajuistamisen.

Iiris Koivulehto on aloittanut tiedevälittämiseen erikoistuneena asiantuntijana Tiedeakatemiassa
Suomalaisen Tiedeakatemian tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutuksen kehittämiseen keskittyvä tiimi on vahvistunut. Tiimin kolmantena työntekijänä aloitti lokakuun alussa Iiris Koivulehto (VTM).

Uusi video avaa näkökulmia suomalaisnuorten hyvinvointiin
Maailman mielenterveyspäivää varten julkaistu Nuorten Tiedeakatemian video keskittyy suomalaisnuorten hyvinvointiin ja mielenterveyden haasteisiin monesta eri näkökulmasta. Video tarjoaa pohdittavaa ja keskusteltavaa esimerkiksi psykologian ja terveystiedon oppitunneille.

Etsimme korkeakouluharjoittelijaa kevääksi 2023
Etsimme korkeakouluharjoittelijaa tiedevälittämistyömme tueksi. Kokopäiväinen, vähintään viiden kuukauden harjoittelujakso tapahtuu Suomalaisen Tiedeakatemian toimistolla Helsingin Kruununhaassa. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi viimeistään 16.10.2022.