Tallenteet tilaisuuksista
Suodata

Tallenne nyt katsottavissa: Suuri Nobel-keskustelu 2020 – miten syntyvät tieteen suuret läpimurrot?
Suomalaiset asiantuntijat kertoivat tilaisuudessa kansantajuisesti vuoden 2020 Nobel-palkittujen tutkimusten aiheista, tekijöistä, saavutuksista sekä niiden merkityksestä. Miten esimerkiksi käytetään geenisaksia? Tilaisuuden tallenne nyt katsottavissa verkossa.

Ilta humanistisille tieteille 20.10. – tallenne nyt katsottavissa
Lokakuun teemailta järjestettiin COVID-19-tilanteen vuoksi virtuaalisesti. Illan keskusteluissa sivuttiin muun muassa, miten yhteiskunnallinen tutkimus pystyy vastaamaan aikamme haasteisiin, onko hermeneuttinen jako yhä olemassa ja mitä eroa on mielikuvituksella ja luovuudella. Heti tilaisuuden alussa ojennettin Humanistipalkinto yliopistotutkija Ville Kivimäelle.

Teemaillan ”COVID-19, tiede ja kriisinkestävyys” tallenne nyt katsottavissa
Teemailtaa seurasi yleisöä sekä paikan päällä Tiedekulmassa että etänä. Yhteensä osallistujia oli noin 160. Kiitos kaikille osallistujille! Tilaisuuden tallenne on nyt katsottavissa tällä sivulla.

Teemaillan taltiointi nyt katsottavissa
Teemailta Tiede ja yhteiskunta pohti erityisesti tieteen ja yhteiskunnallisen päätöksenteon välistä suhdetta. Se järjestettiin 11.11.2019 Säätytalolla. Tilaisuudessa jaettiin myös Tiedeakatemian Pro Scientia – Tieteen puolesta -palkinto. Tilaisuus taltioitiin ja video on nyt katsottavissa!

Teemailta ”Miten elokuva pyrkii vaikuttamaan meihin” nyt verkossa
Suomalaisen Tiedeakatemian 11.3. järjestetyn teemaillan nauhoitus on nyt katsottavissa verkossa! Tilaisuuden puhujina olivat professori Henry Bacon Helsingin yliopistosta ja näyttelijä Hannu-Pekka Björkman.
Teemailta ”Sukupuutto” nyt verkossa
Suomalaisen Tiedeakatemian ”Sukupuutto”-teemaillan nauhoitus on nyt katsottavissa verkossa! Maanantaina 11.2. järjestetyn tilaisuuden puhujina olivat professori Janne Kotiaho Jyväskylän yliopistosta ja tutkimusjohtaja Anna Rotkirch Väestöliitosta.
Paneelikeskustelun ”Rohkeus olla hiljaa” videointi
Suomalainen Tiedeakatemian järjesti osana Tieteen päiviä 2019 oman tilaisuuden ”Rohkeus olla hiljaa”. Paneelissa pohdittiin laajasti julkisuuden, median ja tieteen tekemisen suhdetta. Jos et päässyt paikalle tai haluat palata tilaisuuden tunnelmiin, nauhoitus on nyt nähtävänä verkossa!

Niin metsä vastaa… Podcast nyt kuunnettavissa
Miten suomalaista metsää tulisi käyttää, jotta torjumme ilmastonmuutosta emmekä kiihdytä sitä? Onko puun energiakäyttö hiilineutraalia? Miten metsiämme tulisi hoitaa kestävästi? Kuuntele podcast.
Nuorten Akatemiaklubin kokouksen 16.5.2016 video
Nuorten Akatemiaklubin videointi 16.5. tilaisuudesta on nyt julkaistu. Videoon TkT Tiina Saloranta: Hiilihydraattikemiaa – makeaa kemiaa? VTT Tuomas Kosonen: An economist picking your brain: How…