Kasvatustieteen professori Inkeri Vikainen muistetaan didaktiikan ja kasvatuspsykologian pioneerina. Hänen väitöskirjaansa on pidetty perustana suomalaisten lasten kielen tutkimukselle sekä kielentaidon ja kirjoittamisen tutkimuksille.

Vuokko Inkeri Vikainen (1914–1994), omaa sukua Laurinen, oli ensimmäinen nainen, joka nimitettiin kasvatustieteen professoriksi Suomessa. Hän teki uraauurtavaa tutkimusta didaktiikassa ja kasvatuspsykologiassa sekä kuului Turun yliopiston kasvatustieteen laitoksen perustajiin. 

Vikainen syntyi vuonna 1914 Vaasassa, silloisessa Nikolainkaupungissa. Hän kävi Kerttulin kansakoulua ja Turun tyttölyseota. Valmistuessaan ylioppilaaksi vuonna 1934 hän aloitti Turun yliopistossa germaanisen filologian opinnot. Sivuaineinaan hän luki kasvatusoppia, kirjallisuutta, filosofiaa ja englantia. Opinnot antoivat hänelle kielten aineenopettajan pätevyyden; kasvatustiede itsessään oli tuohon aikaan vasta erikoistumassa omaksi oppiaineekseen. Vuonna 1943 Vikainen valmistui kasvatustieteiden maisteriksi ja kansakoulunopettajaksi. 

Sotavuosina Vikainen toimi lottana useissa eri työtehtävissä, muun muassa kääntäjänä ja tulkkina kielitaitonsa ansiosta. Hän osallistui myös Inkerinmaan inkeriläisopettajien koulutukseen, jotta nämä pätevöityisivät opettamaan suomalaisissa kouluissa. Ansioistaan hänelle myönnettiin yhteensä neljä mitalia. Sota toi mukanaan myös tragedian, kun Vikaisen kihlattu Juhani menehtyi rintamalle. 

Vikaisen väitöskirjan syntyyn vaikutti muutto Jyväskylään, jossa hän sai esimiehekseen modernin kasvatustieteen edelläkävijän, Matti Koskenniemen. Koskenniemi oli tuonut Euroopasta Suomeen uuden kasvatuspsykologian ja -sosiologian paradigman, joka korosti lapsen yksilöllisyyttä ja valinnanvapautta. Koskenniemen johdolla kansakoulujen opetussuunnitelmakomitea ryhtyi vuonna 1946 tekemään tutkimusta valmisteilla olevaa opetussuunnitelmaa varten, ja Vikainen sai tutkimusalueekseen äidinkielen.  

Tutkimus hyödytti paitsi uusien opetussuunnitelmien laatimista, myös Vikaisen akateemista uraa: vuonna 1955 hän väitteli filosofian tohtoriksi väitöskirjallaan, jota on pidetty perustana suomalaisten lasten kielen tutkimukselle sekä kielentaidon ja kirjoittamisen tutkimuksille. Vikaisen tutkimus edisti kirjoituksenopetusta ja kannusti kouluja selkeän ja havainnollisen opetusmateriaalin käyttöön. 

Vikaisesta tuli Turun yliopiston dosentti vuonna 1956, kasvatus- ja opetusopin vt. professori vuonna 1956 ja professori vuonna 1959. Hän oli Turun kasvatustieteellisen laitoksen perustajia ja ensimmäinen professori. 

Vikainen kutsuttiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi vuonna 1970. Samana vuonna hänelle myönnettiin Suomen Leijonan komentajamerkki. Vuonna 1990 Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta promovoi Vikaisen kunniatohtorikseen. 

Lähteet:

Karasma, Kirsi & Rauramo, Sirkka-Liisa (toim.): Opetustieteen perustajan juhlakirja – Professori Inkeri Vikaisen satavuotismuistoksi 11.10.2014

Lahdes, E. (1994). Muistokirjoitus: Inkeri Vikainen. Suomalaisen Tiedeakatemian vuosikirja 1994.

Sarjassa aiemmin julkaistua: 

Osa 1: Filosofian tohtori Liisi Karttunen 

Osa 2: Lääketieteen ja kirurgian tohtori Elsa Ryti 

Osa 3: Lääketieteen tutkija, lääkäri Laimi Leidenius 

Osa 4: Arkeologian uranuurtaja Ella Kivikoski

Osa 5: Fysiologian professori Eeva Jalavisto

Osa 6: Uudistaja ja esteetikko Irma Rantavaara