12.05.2025 JulkaisutTiede ja päätöksenteko

Suomi tarvitsee strategisen suunnan tietopohjaisen päätöksenteon kehittämiselle

Uusi raportti paljastaa Suomen erilaisen lähestymistavan tieteellisen tiedon käyttöön päätöksenteossa ja vaatii strategista keskustelua sen tulevaisuudesta.

Suomen tietopohjaisen päätöksenteon toimintaympäristö nojaa hajautettuihin yhteyksiin ja verkostoihin hierarkkisten rakenteiden kuten hallituksen tiedeneuvonantajien sijaan. Tiedeakatemia on julkaissut uuden keskustelupaperin, jossa on kartoitettu suomalaisen tietopohjaisen päätöksenteon toimintaympäristö sekä analysoitu miten tutkittua tietoa hyödynnetään poliittisessa päätöksenteossa. Työ on saanut inspiraationsa Euroopan komission yhteisen tutkimuskeskuksen hankkeesta “Strengthening and connecting ecosystems of science for policy across Europe” sekä muissa EU-jäsenmaissa, kuten Tanskassa, Kreikassa, Portugalissa, Ranskassa ja Espanjassa, tehdyistä vastaavista keskustelupapereista.

Suomen tietopohjaisen päätöksenteon toimintaympäristö kattaa muun muassa 13 yliopistoa, 22 ammattikorkeakoulua, 12 valtion tutkimuslaitosta sekä muita keskeisiä toimijoita kuten Suomen Akatemia, Strategisen tutkimuksen neuvosto, tiedepaneelit, ministeriöt, tiedevälittämisorganisaatiot sekä lukuisat työryhmät ja neuvostot.

Raportti julkaistaan maailmanpolitikan murroksessa, jolloin tieteen ja päätöksenteon välisiä yhteyksiä horjutetaan ja kyseenalaistetaan sekä Suomessa että muualla maailmassa. Vaikka tutkimus-, kehitys-, ja innovaatiotoiminnan (TKI) osalta on onnistuttu merkittävästi lisäämään strategista yhteistyötä Suomessa, se ei yksin riitä.

Tutkijoiden asiantuntemus on alihyödynnettyä päätöksenteossa

OECD:n aiemmin tehdyn arvioinnin mukaan Suomi on luonut suhteellisen vahvan perustan tieteen ja politiikan vuorovaikutukselle ja toiminut edelläkävijänä innovatiivisten tiedon tuottajia, käyttäjiä ja välittäjiä yhdistävien menetelmien kehittämisessä.

Tiedeakatemian raportti kuitenkin osoittaa huolestuttavan tilaston: vuosina 2015–2023 eduskunnan valiokuntien asiantuntijakuulemisissa kaikille asiantuntijoille tehdyistä lausuntopyynnöistä vain 6,3 % kohdistettiin tutkijoille. Tutkijoiden yllättävän pieni rooli osoittaa merkittävän aukon tieteellisen asiantuntemuksen hyödyntämisessä.

Lisäksi tieteenalojen välillä vallitsee merkittävä epätasapaino. Vuosina 2025–2023 valiokuntien lausuntopyyntöistä vain 1 % kohdistui humanististen tieteiden tutkijoille. Asiantuntijoiden kuulemisissa korostui myös selvästi tiettyjen yksittäisten tutkijoiden ääni eli lausunnot keskittyivät tietyille tutkijoille.

”Tarvitsemme laajempaa keskustelua tietopohjaisesta päätöksenteosta ja sen nykytilasta – erityisesti siitä, missä määrin päätöksenteko perustuu tieteelliseen tietoon ja millaista tietoa hyödynnetään”, sanoo raportin kirjoittaja ja tiedevälittäjä Linda Lammensalo.

Monimutkaisiin haasteisiin vastaaminen edellyttää koordinaatiota – aika strategiselle keskustelulle

Suomen tietopohjaisen päätöksenteon toimintaympäristöä voi kuvata hajautetuksi toimijaverkostoksi. Tutkimustiedon välittyminen päätöksentekoon nojaa edelleen pääosin perinteiseen reaktiiviseen ja yksisuuntaiseen viestintään jatkuvan dialogin sijaan.

Raportissa todetaan, että vaikka Suomen tieteen ja politiikan välinen rajapinta kehittyy jatkuvasti, meneillään olevat muutokset ovat pitkälti koordinoimattomia ja mittakaavaltaan riittämättömiä. Suomessa tarvitaan keskustelua strategisen suunnan luomiseksi, jotta tieteen ja päätöksenteon yhteistyö toimisi yhä paremmin yhteiskunnan kohdatessa monimutkaisia haasteita, joiden ymmärtämiseen ja ratkaisemiseen tarvitaan tieteellistä ymmärrystä.

”Toivomme, että uusi julkaisu toimii pohjana rakentavalle keskustelulle siitä, miten tietopohjaisen päätöksenteon toimintaympäristö Suomessa on järjestetty ja miten sitä voitaisiin kehittää tulevaisuudessa”, sanoo raportin kirjoittaja ja akatemiasihteeri Jaakko Kuosmanen.

Raportti nostaa esiin kolme keskeistä kehityssuuntaa

Tiedevälittäminen muutosvoimana

Tiedevälittäminen eli työ, joka luo siltoja tiedon tuottajien ja käyttäjien välille, on edelleen alihyödynnettyä, vaikka se voisi merkittävällä tavalla uudistaa tietopohjaisen päätöksenteon toimintaympäristöä ja sen toimivuutta.

Tiedevälittämisen ja toimintaympäristön kehittämiseksi on tärkeää tunnistaa eri organisaatioissa toimivat yksittäiset tiedevälittäjät sekä tiedevälittämisorganisaatiot. Tiedevälittämisen ammatillisen osaamisen lisääminen yhteiskunnan eri osa-alueilla auttaa rakentamaan tietopohjaiseen päätöksentekoon perustuvaa yhteistä toimintakulttuuria.

Tiedevaikuttamista on kehitettävä proaktiivisemmaksi ja ilmiölähtöisemmäksi

Tiedeyhteisön lähestymistä tietopohjaiseen päätöksentekoon on kehitettävä proaktiivisempaan, yhteistyötä korostavaan ja ilmiölähtöiseen suuntaan.

Nykyiset toimintatavat perustuvat usein perinteiseen kysymys- vastaus -malliseen yksisuuntaiseen viestintään sekä yksittäisten aktiivisten tutkijoiden panokseen. Niiden tilalle tarvitaan vuorovaikutusta, joka käsittelee päätöksenteon tietotarpeita ilmiölähteisesti yksittäisten tutkimustulosten levittämisen sijaan. Tiedevälittäjät voivat helpottaa tätä siirtymää ja keventää yksittäisten tutkijoiden taakkaa tukemalla toimivaa tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutusta.

Kokonaisvaltaisen uudistuksen toteuttaminen

Tietopohjaisen päätöksenteon kokonaisvaltainen uudistaminen Suomessa on myöhässä. Yhteiskunnalliset haasteet ja uudet kehityssuunnat, kuten tekoälyn hyödyntäminen, vaativat rakenteellisia muutoksia siihen, miten tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutus on järjestetty. Meneillään olevat muutokset ovat pitkälti koordinoimattomia ja mittakaavaltaan riittämättömiä.

Vaikka tutkimus-, kehitys-, ja innovaatiotoiminnan (TKI) osalta on onnistuttu merkittävästi lisäämään strategista yhteistyötä, vastaavia keskusteluja Suomen tietopohjaisen päätöksenteon tulevaisuudesta ei ole juurikaan käyty. Tästä syystä tulevaisuudesta ja toivotusta kehityssuunnasta tarvitaan muutosta edistävää keskustelua.