Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen, professori Kirsi Salonen on nimitetty British Academyn jäseneksi.
Vuonna 1902 perustettu British Academy on Britannian kansallinen tiedeakatemia humanististen ja yhteiskuntatieteiden alalla. Akatemia tukee korkeatasoista tutkimusta, oppimista ja julkaisutoimintaa. Akatemiaan kuuluu yli 1700 jäsentä eri aloilta, jäseniksi kutsutaan ansioituneita tutkijoita tiukan arviointiprosessin perusteella,
Kirsi Salonen on väitellyt sekä historiasta että oikeustieteestä. Hänet nimitettiin Bergenin yliopiston keskiajan historian professoriksi vuonna 2021 ja hän työskentelee myös osa-aikaisesti vanhempien aikojen tutkimuksen tenure track -apulaisprofessorina Turun yliopistossa. Salosen tutkimus keskittyy keskiajan paavilliseen kirkkoon sekä arkielämään, syntiin, rikollisuuteen ja lainsäädäntöön. Turun yliopistossa Salonen johtaa SCISMA-tutkimusprojektia ja keskittyy Bergenissä Norjan kirkkohistorian tutkimiseen.
British Academyn jäsenyys on arvostettu tunnustus akateemisista ansioista. Kirsi Salonen on tänä vuonna ainoa pohjoismaalainen jäseneksi kutsuttu tutkija.
Tiedeakatemia onnittelee sydämellisesti jäsentään!