Tallenne katsottavissa: Ilta tieteelle 20.10

Suomalaisen Tiedeakatemian Ilta tieteelle -tilaisuus järjestettiin maanantaina 20.10. Ritarihuoneella Helsingissä. Illan pääpuhujana oli apulaisprofessori Daniela Alaattinoglu, joka avasi, miten oikeus voi toimia välineenä vallan haastamisessa ja ihmisoikeuksien vahvistamisessa.

Tilaisuudessa jaettiin myös humanististen alojen palkinnot ja apurahat, ja pääpuhujan lisäksi kuulimme palkinnonsaajien omat puheenvuorot.

Eino Jutikkalan historiapalkinto myönnettiin professori, emerita Irma Sulkuselle (Tampereen yliopisto), joka on uudistanut suomalaisen historiantutkimuksen metodologiaa ja inspiroinut tutkijoita tarkastelemaan yhteiskunnallisia ilmiöitä elämäkertojen ja mikrohistorian kautta.

Humanistipalkinto myönnettiin yliopistonlehtori Eliisa Kylkilahelle (Helsingin yliopisto), jonka tutkimus tuo uutta näkökulmaa kestävään kulutukseen ja yhteiskunnalliseen muutokseen.

Lisäksi jaoimme apurahoja 30 tutkijalle humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tueksi, yhteensä noin 700 000 euroa Eino Jutikkalan rahastosta ja Emil Öhmannin Säätiöstä.

Lämpimät onnittelut palkituille ja apurahansaajille – ja kiitos kaikille mukana olleille!

Katso tallenne täältä