Millainen on humanististen tieteiden rooli aikamme suurten haasteiden ratkaisemisessa? Tiedeakatemian puheenjohtaja Tuula Linna kirjoittaa humanioran ja kestävän kehityksen suhteesta. Kirjoitus on julkaistu Tiedeakatemian Vuosikirjassa 2023.
Sanasta kestävyys eivät tule ensimmäisenä mieleen humanistiset tieteet vaan aivan aiheellisesti ilmastonmuutos ja sen indikaattorit sekä huippututkijat, kuten akateemikko Markku Kulmala. Hän on moneen kertaan palkittu, maailman eturivin fysiikan ja kemian tutkija, joka tutkimusryhmineen on lisännyt suuresti ihmiskunnan ymmärrystä ekosysteemien ja ilmakehän vuorovaikutuksesta. Lukuisien muidenkin matemaattis-luonnontieteellisten alojen panos ilmastonmuutoksen uhkien todentamisessa ja mallintamisessa on täysin kiistaton. Mutta entä humanistien rooli kestävässä kehityksessä? En tarkoita kysymyksellä humanioran ja matemaattis-luonnontieteellisten tieteiden keskinäistä arvottamista vaan yhteistyötä suurten haasteiden ratkaisemiseksi.
Kestävällä kehityksellä on useita ulottuvuuksia, jotka voidaan ryhmitellä esimerkiksi seuraavasti: ekologinen kestävyys (ilmasto ja luonto), taloudellinen kestävyys (tuotanto ja toimeentulo), kulttuuris-sosiaalinen kestävyys (rauha, yhdenvertaisuus ja ihmisoikeudet) sekä poliittinen kestävyys (demokratia, rule of law ja hyvä hallinto). Kestävyyden osa-alueet ovat monin tavoin kerroksellisia ja vuorovaikutuksessa keskenään. Esimerkiksi ekologisen kestävyyden edellyttämien kustannusten jakaminen valtioiden kesken ja yksilöiden välillä on kansainvälispoliittinen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuuskysymys. Taloudellisen kestävyyden reunaehdoiksi saatetaan asettaa erilaisia kulttuuris-sosiaalis-poliittisia kestävyyden elementtejä, kuten ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja muita yritysten due diligence -velvoitteita.
”Kestävyys laajassa, ’brundtlandilaisessa’ merkityksessä tarjoaa humanistisille aloille kosketuspintaa osallistua kestävän kehityksen tutkimukseen.”
Kestävyys laajassa, ”brundtlandilaisessa” merkityksessä tarjoaa humanistisille aloille kosketuspintaa osallistua kestävän kehityksen tutkimukseen. Gro Harlem Brundtland oli puheenjohtaja YK:n koolle kutsumassa komissiossa, joka julkaisi vuonna 1987 kestävän kehityksen ohjelman Report of the World Commission on Environment and Development: Our Common Future. Ohjelman kohdassa 27 todetaan: ”Humanity has the ability to make development sustainable to ensure that it meets the needs of the present without compromising the ability of future generations to meet their own needs.”
Virke on kuin suoraan humanioralle suunnattu ja kutsuu käymään arvokeskustelua ihmisten tarpeista, resurssien säästämisestä tuleville polville ja oikeudenmukaisuudesta. Arvokeskustelu luo pohjaa ”arvoteoille” – walking the talk -etiikalle. Mutta toisaalta me tunnemme ihmisen. Oma etu ei noin vain taivu edes tulevien polvien elinehtojen turvaamiseksi. Sanktiomekanismi ja organisoitu pakko ovat välttämättömiä yksilöllisten ja yhteisöllisten arvotekojen rinnalle, jotta voimme saada suuret haasteet hallintaan.
”Arvokeskustelu luo pohjaa ’arvoteoille’. Mutta toisaalta me tunnemme ihmisen. Oma etu ei noin vain taivu edes tulevien polvien elinehtojen turvaamiseksi.”
Usein tämä tarkoittaa suurten haasteiden oikeudellistumista. Esimerkiksi aikoinaan yritykset lähtivät vapaaehtoisesti markkinatalouden lakien mukaisesti toteuttamaan vihersiirtymää, kun huomasivat siitä koituvan taloudellista menestystä. Osa yrityksistä ryhtyi kuitenkin toteuttamaan pelkkää näennäissiirtymää, joka tunnetaan nimellä viherpesu. Euroopan unionin lainsäätäjä puuttui peliin ja kielsi perusteettoman vihermarkkinoinnin. Mutta ennen kuin oltiin tässä pisteessä, tarvittiin kosolti humanistis-yhteiskunnallista tutkimusta ihmisen käyttäytymisestä, mielikuvien syntymekanismeista ja ostopäätösten logiikasta. Vaikka myös kuluttajien viherskeptismi lisääntyi, se ei riittänyt pakottamaan yrityksiä luopumaan harhaanjohtavasta markkinoinnista ja katteettomasta taloudellisen hyödyn tavoittelusta luontoarvoilla. Nyt yritykset joutuvat aikaisempaa useammin toteuttamaan todellisen vihersiirtymän omassa ja arvoketjujensa toiminnassa.
Professori Tuomas Heikkilä ja akateemikko Ilkka Niiniluoto toteavat kirjassaan Aika haastaa humanistit (2023), että humanisteilla on tärkeä rooli suurten haasteiden ratkaisemisessa. ”Ilmaston lämpeneminen ja elonkirjon yksipuolistuminen ovat ihmisen omalla toiminnalla aiheuttamia kollektiivisia haittoja, jotka syntyvät valtioiden, kaupunkien, yritysten ja kansalaisten valintojen usein tahattomina seurauksina. Siksi niiden ehkäisemiseen tarvitaan ihmistieteellistä tietoa ihmisen rationaalisuuden ja moraalisen vastuun edellytyksistä.”1
Myös itse uskon, että humanistiset alat, kuten filosofia, historia, kielet, teologia sekä oikeustiede, joka voidaan lukea laajassa merkityksessä humanistisiin aloihin, voivat auttaa ihmiskuntaa ymmärryksen kautta eettisiin valintoihin ja toimiin. Kyse on sen ymmärryksen ja tietämyksen vahvistamisesta, johon tietoperustainen päätöksenteko ja valinnat pohjautuvat niin yhteiskuntien kuin yksilön tasolla. Keskeinen ajatus on, että päätökset tehdään ideologioiden sijasta tiedon perusteella. Tietoa ei valikoida oikeuttamaan jo muodostettua poliittista kantaa vaan tiedolla on päätöksenteossa ohjaava rooli.2
”Humanistiset alat, kuten filosofia, historia, kielet, teologia sekä oikeustiede, voivat auttaa ihmiskuntaa ymmärryksen kautta eettisiin valintoihin ja toimiin.”
Koska kuitenkaan ihmisten ja ihmiskunnan rationaalisuuden ja moraalisen vastuun yhteenlaskettu määrä ei riitä eikä ole riittänyt ilmastonmuutoksen ja luontokadon ehkäisemiseen, tarvitaan valistuksen, sivistyksen ja vapaaehtoisuuden rinnalle yhteiskunnallinen pakko. Se toteutetaan oikeusvaltioissa demokraattisesti valitun lainsäädäntöelimen toimin yhdessä säännöksiä soveltavien tuomioistuinten ja täytäntöönpanojärjestelmän kanssa.
Vaikka perinteisen lainopin asemasta humanistisena tutkimusalana voidaan olla montaa mieltä, on kuitenkin hyvä huomata, että ilmasto-oikeudenkäyntien myötä se on saamassa tärkeän aseman kestävän kehityksen turvaamisessa. Merkittävä virstanpylväs saavutettiin, kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi tuomion Sveitsiä vastaan asiassa Verein KlimaSeniorinnen Schweiz and Others v. Switzerland (tuomio 9.4.2024). Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta on saatu siinä määrin näyttöä, että sitä voidaan pitää tosiasiana, joka aiheuttaa nykyisen ja tulevan vakavan uhan ihmisoikeuksien toteutumiselle. Ihmisoikeustuomioistuin myös totesi, että valtiot ovat asiasta tietoisia ja kykenevät niin halutessaan ryhtymään vastatoimiin ja että uhan ennakoidaan olevan alempi, jos lämpötila nousee korkeintaan 1,5°C verrattuna esiteolliseen aikaan. Tuomioistuin kehotti nopeisiin ja tehokkaisiin toimiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
”Toisinaan jotakin humanistisen alan tietoa on leimattu turhaksi. Tiedon turhuuden ja tärkeyden arviointi tapahtuu aina sen hetkisen tiedon ja arvostusten pohjalta — mutta: kaikki virtaa. Turhaa tietoa ei ole.”
Kaikki mahdollinen tieto tulee valjastaa ilmastonmuutoksen ja muiden suurten haasteiden ratkaisemiseksi. Toisinaan jotakin humanistisen alan tietoa on leimattu turhaksi. Tiedon turhuuden ja tärkeyden arviointi tapahtuu aina sen hetkisen tiedon ja arvostusten pohjalta — mutta: kaikki virtaa. Turhaa tietoa ei ole.3 Turhaksi tai ylimääräiseksi arvioitu tieto saattaa paitsi osoittautua myöhemmin arvokkaaksi myös antaa kipinää aikalaistutkijoille ihan toiseltakin alalta. Inspiraation lähteitä ei pidä aliarvostaa.
Humanististen tieteiden merkityksen korostamisessa ei ole kyse omanarvontunteen kohottamisesta vaan aidosta halusta antaa humanioran – jos ei nyt ikiaikainen niin ainakin Sokrateen ajoista kertynyt – ymmärrys ihmiskunnan menneisyydestä ja nykyisyydestä käytettäväksi tulevien polvien hyväksi.
Professori Tuula Linna
Suomalaisen Tiedeakatemian puheenjohtaja
Kirjoitus on julkaistu Suomalaisen Tiedeakatemian Vuosikirjassa 2023. Vuosikirja on luettavissa vapaasti verkkosivuillamme: tutustu julkaisuun.
1 Heikkilä, Tuomas & Niiniluoto, Ilkka (toim.) 2023: Aika haastaa humanistit. Puheenvuoroja humanistisen tutkimuksen puolesta, s. 30–31. Gaudeamus.
2 Kuosmanen, Jaakko 2023: Tietopohjainen päätöksenteko ja humanistien supervoimat. Teoksessa Aika haastaa humanistit, s. 189. Toim. Tuomas Heikkilä & Ilkka Niiniluoto.
3 Aiheesta ovat viime aikoina kirjoittaneet esimerkiksi Saarikivi, Taina & Saarikivi Janne 2022: Turhan tiedon kirja – Tutkimuksista pois jätettyjä sivuja. 2. painos. SKS Kirjat.