Tiedejulkisuuden ilot ja kirot -teemailta 13.11.2017

 

Illan asiantuntijoina toimivat professori Jaana Bäck Helsingin yliopistosta, professori Anna-Liisa Laine Helsingin yliopistosta ja professori Esa Väliverronen Helsingin yliopistosta. Tilaisuutta seurasi salillinen yleisöä, ja keskustelu teeman ympärillä kävi vilkkaana. Kiitos kaikille osallistujille! Tilaisuuden materiaali on saatavissa Suomalaisen Tiedeakatemian sivuilta.

back palkinto

Ensimmäisen Pro Scientia -palkinnon ojensivat Suomalaisen Tiedeakatemian teemaillassa 13.11.2017 Suomalaisen Tiedeakatemian esimies, professori Kirsi Tirri (vas.) ja pääsihteeri, professori Pekka Aula (oik.).

Ensimmäinen Pro Scientia – Tieteen puolesta -palkinto ojennettiin tilaisuudessa professori Jaana Bäckille. Ensimmäistä kertaa jaettu palkinto päätettiin osoittaa tieteentekijälle, joka on tehnyt työtä pyyteettömästi tieteen ja erityisesti tieteen vaikuttavuuden hyväksi, mutta jonka työ ei välttämättä ole laajalti tunnettua. Tällä on erityistä merkitystä, sillä tiedejulkisuuden parrasvalojen katveessa työskentelee lukuisia lahjakkaita ja aikaansaavia tutkijoita, joiden työ on paljon mediajulkisuuttaan vaikuttavampaa. Tärkeää on, että myös näiden tutkijoiden työlle annetaan julkista kiitosta. Onnea palkinnonsaajalle! Lisätietoja ja palkintoperustelut

Teemailta oli osa Suomalaisen Tiedeakatemian Tieteen vuosi 2017 -seminaarisarjaa, joka koostuu avoimista esitelmätilaisuuksista. Seminaareissa tehdään suomalaista tiedettä tunnetuksi 100-vuotiaan historiasta nykypäivään ja tulevaisuuteen suomalaisten huippututkijoiden johdolla. Viimeinen teemailta järjestetään Säätytalolla 11.12, jolloin jaetaan Väisälän palkinnot ja Väisälän rahaston apurahat. Tervetuloa!