Suomalaisen Tiedeakatemian kunniapalkinnon saaja, professori emeritus Raimo Tuomela, on maailmalla tunnetuimpia suomalaisia filosofeja. Hänen tutkimusalansa on nykyään sosiaalinen ontologia. Tuomela on ollut vaikuttaja Kalifornian yliopiston Berkeleyn kampuksen sosiaalisen ontologian laitoksen sekä Helsingin yliopiston laitoksen, Centre for The Philosophy of Social Sciencen, TINT, toiminnan kehittämisessä. TINT oli Suomen Akatemian huippuyksikkö vuosina 2012–2017.
”Arvostan tätä palkintoa, sillä se perustuu tieteelliseen elämäntyöhöni. Se on palkinto kaikesta siitä, mitä olen tehnyt tieteen alalla”, Raimo Tuomela sanoo.
Alun perin psykologiaa opiskellut ja Åbo Akademissa sitä assistenttina opettanutkin Tuomela innostui filosofiasta Jaakko Hintikan johdolla. Hän toimi käytännöllisen filosofian, erityisesti yhteiskuntatieteiden metodiikan professorina vuosina 1971–2008, ja akatemiaprofessorina vuosina 1995–2000. Tuomela on vieraillut ahkerasti alan merkittävissä tutkimusyliopistoissa ja -keskuksissa, kuten Kalifornian Berkeleyn yliopistossa, ja hän on ollut Münchenin yliopiston pysyvä vieraileva professori vuodesta 2005. Münchenissä 78-vuotias Tuomela edelleenkin viettää pari kuukautta vuodessa.
”Päätin jo lukiolaisena lähteä yliopistoon ja Amerikkaan. Kiinnostuin jo silloin filosofiasta, mutta lähdin opiskelemaan psykologiaa, kun en ollut varma, pystyykö filosofialla elättämään itsensä ja perheensä”, Tuomela sanoo.
Raimo Tuomela väitteli teoreettisessa filosofiassa Helsingin yliopistossa 1968 ja seuraavana vuonna Stanfordin yliopistossa. Hänen varhainen tuotantonsa käsitteli tieteenfilosofiaa ja teon teoriaa, mutta viimeisimpinä vuosikymmeninä hän on tutkinut etenkin sosiaalisen toiminnan teoriaa, sosiaalista ontologiaa ja kollektiivista intentionaalisuutta.
”Opiskelujen alkuvaiheessa tein ainakin kymmenestä aiheesta abbrobaturin. Olin kovin kiinnostunut erilaisista aiheista ja näin tutustuin niihin. Stanfordiin tekemääni väitöskirjaa arvostan, onhan kyseessä huippuyliopisto. Se on myös avannut teitä maailmalle”, Tuomela sanoo.
Järkälemäinen A Theory of Social Action (1984) avaa uuden sosiaalista toimintaa ja sosiaalisuutta tarkastelevan tutkimuslinjan.
”Olen tutkinut yhteisöä, me-toimintaa minä-toiminnan sijaan. Sitä, mihin se perustuu ja mistä siinä on kysymys”, Tuomela sanoo.
Useiden kymmenten kirjojen ja toimitettujen teosten ohella Tuomela on julkaissut satoja artikkeleita tieteellisestä päättelystä, teoreettisten käsitteiden luonteesta, tieteellisestä selittämisestä, ja tiedon kasvusta.
”Olen julkaissut varsin vähän suomen kielellä. Pääosa teoksistani on ilmestynyt maailman johtavien kustantajien, kuten Oxford University Press’in julkaisemina”, Tuomela sanoo.
Uusimmassa teoksessaan Social Ontology (2013) hän tarkastelee kollektiivisia aiheita ja intentionaalisuutta sekä ryhmien toimintaa.
Tuomela on aidosti itsenäinen ja järjestelmällinen ajattelija. Hän on ollut luomassa agendaa, ei vain kommentoimassa sitä.
Tuomelan kirjat ovat saaneet poikkeuksetta erinomaisen vastaanoton tutkijapiireissä. Näin yksi Social ontology -kirjan arvioinut tutkija kirjoittaa: ”All in all, Tuomela´s book stands as a model of excellence in social ontology …His book is must reading in social ontology.”
Raimo Tuomela on tunnetuimpia ja siteeratuimpia suomalaisia filosofeja. Hän on uransa aikana johtanut useita Suomen Akatemian rahoittamia tutkimusryhmiä. Hän on edelleen kysytty puhuja alan konferensseissa. Ansioistaan professori Tuomelalle on myönnetty arvostettu Alexander von Humboldtin säätiön tutkimuspalkinto. Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen hän on ollut vuodesta 1983.
”Tahti on viime vuosina kyllä jo hieman rauhoittunut, mutta yhä edelleen minulle tulee paljon enemmän pyyntöjä pitää esitelmiä kuin ehdin niitä pitää”, Tuomela sanoo.