Mikä tieteenteossa sytyttää? Mitkä yhteiskunnalliset tekijät ovat vaikuttaneet tieteentekoon viime vuosikymmeninä? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaavat Suomen tieteen historian monivuotisessa tutkimushankkeessa haastateltavat tieteentekijät.
Hankkeen yhtenä tavoitteena on toteuttaa kaikkiaan noin 200 haastattelun kokonaisuus, joka on käytettävissä hankkeen tutkimusaineistona. Myöhemmin aineisto arkistoidaan tulevaisuuden tutkijoille. Syksyn 2025 aikana ylitetään 50 haastattelun rajapyykki.
Tulin mukaan kysymysten suunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa. Suunnittelimme kysymykset aihealueittain, lähtien liikkeelle kunkin haastateltavan oman uran käänteistä, opetuksesta, rahoituksesta ja verkostoista. Päätimme kysyä myös tieteen hierarkioista, tieteen ja yhteiskunnan suhteesta, onnistumisista ja epäonnistumisista sekä tutkijan arjesta. Itseäni eniten inspiroineet ajatukset ovat kuitenkin syntyneet hetken hiljaisuuksista, aiheiden esiin nostamista tunnereaktioista ja yllättävistäkin keskustelujen sivupoluista – siis inhimillisen vuorovaikutuksen esiin nostamina.
Tekoälyn dominoimana aikana kiireettömät haastattelut tuntuvat vanhanaikaiselta käsityöläisyydeltä tai jopa jonkin sortin taikauskotouhulta. Miksi ihmeessä, nopean tiedon ollessa yhden klikkauksen päässä heti ulottuvillamme, luottaisimmekin läsnäolon, katsekontaktin, mikroilmeiden ja hitaan, vapaasti virtaavan ajattelun voimaan?
Viime aikojen tieteenhistoriallisissa ja –filosofisissa keskusteluissa on nostettu esiin tieteentekijän inhimillisen kokemisen merkitystä. Objektiivisuudessaan tunteettoman, inhimillisyydestä etääntyneen tutkijan stereotyyppiä pidetään jopa haitallisena, vaikka aikanaan sitä on vahvistettu tieteen luotettavuuden osoittamiseksi. Sittemmin on esitetty, että sen sijaan, että tiede esitettäisiin toimintana, jossa kohotaan ihmisyyden yläpuolelle, voitaisiin kertoa enemmän tieteestä väylänä syvemmälle ihmisyyden mysteeriin.
Toistaiseksi haastatelluiksi on valikoitunut pitkän uran tehneitä, työssään eri tavoin menestyneitä professoreja. Jatkossa haastatellaan laajemmin eri alojen edustajia eri uravaiheissa. Olen jo päässyt tapaamaan kaikki tieteen akateemikot, joita on tällä hetkellä kaksitoista. Aineistoon sisältyy myös Suomen ainoan elossa olevan nobelistin Bengt Holmströmin haastattelu. Olemme siis saaneet kuulla uskomattomia menestystarinoita. Emme kuitenkaan ole jahtaamassa pelkästään niitä.
Uskon, että juuri inhimillisten tunteiden seasta suodattuvat syvimmät tieteenteon merkitykset. Tieteeseen valjastettu intohimo ja vapaus seurata omaa intuitiotaan ovat vieneet eteenpäin ymmärtämystä fotosynteesin mekanismeista. Perhesyyt ja sattumat ovat johdattaneet ajattelemaan toisin, mistä on seurannut merkittävää uutta tutkimusta esimerkiksi imusuonista. Oma merkityksensä on pettymyksillä, väsymisillä ja kiukustumisilla – tieteen varjopuolilla, jotka kuitenkin ohjaavat sitä päivittäin ja vaikuttavat tapoihin tehdä tiedettä, toisinaan jopa vievät aivan uudenlaisen ajattelun äärelle.
On vaikea ennustaa, mitä tulevaisuuden tutkijat haluavat tietää 2020-luvulla uraansa pohdiskelevista tieteentekijöistä. Myös tieteenhistorian tutkimustrendit – aivan kuten haastateltaviemme tieteenalat – muuttuvat ajassa. Omalta osaltamme pyrimme siihen, että tuottamastamme aineistosta voi vaikka vuosikymmeniä myöhemmin tutkia paitsi eri tieteenalojen osaajia, myös inhimillisiä toimijoita ja tuntevia kokijoita.
Suomen tieteen historian hanketta rahoittavat Suomalainen Tiedeakatemia, Suomen Tiedeseura, Svenska litteratursällskapet i Finland sekä Alfred Kordelinin säätiön Suuret kulttuurihankkeet. 2020-luvun loppuun saakka kestävän hankkeen tavoitteena on kolmiosainen kirjasarja suomeksi ja ruotsiksi sekä kansainväliselle yleisölle suunnattu englanninkielinen monografia. Hankkeessa on tällä hetkellä kuusi tutkijaa.