Tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutuksesta puhutaan monin termein: tietopohjainen päätöksenteko, tiedeneuvonta, tieteen vaikuttavuus ja yhteiskehittäminen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin sen varmistamisesta, että paras mahdollinen tieteellinen ymmärrys saavuttaa päätöksentekijät ja vaikuttaa toimenpiteisiin.
Suomalainen Tiedeakatemia on ottanut merkittävän roolin tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutuksen kehittämisessä (TP-työ). Tavoitteemme on, että Suomessa tehdään maailman viisaimmat päätökset. Tavoite on korkealentoinen, mutta työmme sen eteen varsin konkreettista.
Työmme ja siihen liittyvät toimeksiannot saavat alkunsa tietotarpeesta, joka määrittää, mitä tietoa käsillä olevan päätöksen tekemiseksi on tarpeen hankkia. Vastaamme TP-työssämme sekä tiedeyhteisön että julkishallinnon esille nostamiin tietotarpeisiin. Tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutukseen liittyvällä työllämme ei ole tilaajia tai asiakkaita, vaan käytämme termiä tietotarpeen esittäjä. Koska olemme yleishyödyllinen toimija, voidaan tietotarpeen esittäjäksi ajatella viime kädessä koko yhteiskunta.
Karkeasti TP-työmme voidaan jakaa kahteen osa-alueeseen: tiedevälittämiseen sekä tutkijoiden ja tiedevälittäjien vaikuttamisosaamisen tukemiseen.
Tiedevälittäminen on termi, jota käytämme perinteisen tiedeneuvonnan sijasta. Välittäminen kuvaa näkemyksemme mukaan paremmin tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutuksen potentiaalia – neuvonta uusintaa terminä ajatusta, jossa hallinto kysyy ja tutkijat vastaavat. Haasteet, jotka päätöksentekijöillä on ratkaistavanaan, eivät ratkea esittämällä yksiselitteisiä kysymyksiä. Päinvastoin, tutkijat ovat prosessin onnistumisen kannalta avainasemassa jo kysymyksenasettelusta lähtien.
Kehitämme parhaillaan menetelmää, jota kutsumme Tiedesparraukseksi. Tiedesparrauksessa tietotarpeen esittäjän aloitteesta käynnistetään prosessi, jossa kartoitetaan tietotarpeen kannalta oleellisimmat tutkijat ja tuodaan heidät yhteen hallinnonalan virkahenkilöiden kanssa. Tiedesparraus hyödyntää erilaisia menetelmiä, joista prosessiin on tähän mennessä vakiintunut ainakin stressitestaus (eng. red teaming), yhteiskehittäminen, dialogi sekä systeemikarttatyöskentely. Menetelmän konseptointi pyritään saamaan Tiedeakatemiassa valmiiksi kevään 2025 loppuun mennessä. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni tiedevälittämistä tekevä taho voisi hyödyntää Tiedesparrausta tulevaisuudessa.
Vaikuttamisosaamisen tukemiseen liittyvästä työstämme konkreettinen esimerkki on julkaisemamme Tutkijan käsikirja: Yhteiskunnallisen vaikuttamisen avaimet (2024). Oppaaseen on koottu konkreettisia ohjeita tutkimuksen vaikuttavuuden lisäämiseksi, tietoa tutkijan mahdollisista rooleista päätöksenteon tukemisessa sekä erilaisista reiteistä, joiden kautta tutkimustietoa voidaan välittää päättäjille.
Tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutus tarkoittaa abstrakteimmillaan, että tutkijat ja päättäjät saatetaan keskusteluyhteyteen, joko fyysisesti tai kirjallisesti. Usein tällaisten yhteenliittymien paras anti on kasvanut ymmärrys osapuolten välillä, mikä on arvokasta jo itsessään.
Tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutus sekä sitä edistävä tiedevälittäminen eivät kuitenkaan saa typistyä tavoittelemaan ainoastaan ajattelumaailman muokkautumista. Tiedevälittämisen prosesseilta on lupa vaatia vähintään kolmea konkreettista asiaa: tietotarpeen määrittelyä, tietoa jäsentävää kirjallista tai keskustelevaa prosessia sekä lopputuotetta, joka palvelee käsillä olevaa politiikkaprosessia.
Laura Väliniemi
Asiantuntija
Tiede ja päätöksenteko