Ilta tieteelle, 9.10.2023  

– Kohti pitkäikäisten yhteiskuntaa 

 
Suomalaisen Tiedeakatemian lokakuun illassa pohditaan terveen vanhuuden edellytyksiä sekä pitkäikäisyyden yleistymiseen liittyviä yhteiskunnallisia kysymyksiä. 

Voidaanko terveeseen vanhuuteen vaikuttaa ennakoivasti? Tuottavatko tiedon ja palveluiden pirstaleisuus huonoa hoivaa? Entä onko meillä jo käytössämme parhaat keinot, joilla vastata kotona asuvien iäkkäiden hoivatarpeisiin? 

Teemoista ovat keskustelemassa LKT, geriatrian emeritusprofessori, sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Timo Strandberg, yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger, terveystaloustieteen dosentti Leena Forma sekä geriatrian professori Esa Jämsen. Paneelin keskustelua johtaa Suomalaisen Tiedeakatemian asiantuntija Iiris Koivulehto.  

Lisäksi tilaisuudessa jaetaan Suomalaisen Tiedeakatemian humanistipalkinto (15 000 €) ja kuullaan palkinnonsaajan puheenvuoro omasta tutkimuksestaan ja tieteenalastaan. Palkinto myönnetään vuosittain uransa alkuvaiheessa olevalle, jo kansainvälistä mainetta saavuttaneelle humanistisen alan tutkijalle.  

Tilaisuus järjestetään maanantaina 9.10. Ritarihuoneella Helsingissä. Teemailtaan on vapaa pääsy, mutta tarjoilujen mitoittamiseksi toivomme, että tilaisuuteen ilmoittaudutaan viimeistään keskiviikkona 4.10. Tilaisuutta voi seurata myös suorana lähetyksenä Tiedeakatemian verkkosivuilla.

Lämpimästi tervetuloa. 
 

Aika    
Maanantai 9.10.2023 klo 17.15–19 

Paikka 
Ritarihuone (Ritarikatu 1, Helsinki). Suora lähetys verkossa: seuraa suoraa lähetystä täällä.

Ilmoittautuminen    
Toivomme, että tilaisuuteen ilmoittaudutaan viimeistään keskiviikkona 4.10. sähköisellä lomakkeella tai Tiedeakatemian toimistolle: anna.chydenius@acadsci.fi, p. 050 587 6527. 

 
OHJELMA 

Tilaisuuden avaus: Suomalaisen Tiedeakatemian esimies, professori Kimmo Kaski 
 
Paneelikeskustelu: Kohti pitkäikäisten yhteiskuntaa 

Avauspuheenvuoro: LKT, geriatrian emeritusprofessori, sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Timo Strandberg

Yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger 

Terveystaloustieteen dosentti Leena Forma 

Geriatrian professori Esa Jämsen 
 
Suomalaisen Tiedeakatemian humanistipalkinnon jako 
Palkinto myönnetään vuosittain uransa alkuvaiheessa olevalle, jo kansainvälistä mainetta saavuttaneelle humanistisen alan tutkijalle. Palkinto on arvoltaan 15 000 euroa

Humanististen alojen apurahojen julkistus
Tilaisuudessa julkistetaan Eino Jutikkalan rahaston ja Emil Öhmannin Säätiön apurahojen saajat.

ILLAN PUHUJAT

LKT Timo Strandberg on sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri ja geriatrian emeritusprofessori (Helsingin ja Oulun yliopistot, HUS). Strandberg on tutkinut useissa projekteissa kroonisten sairauksien ehkäisyä. Ikääntymiseen liittyvissä kysymyksissä häntä on kiinnostanut myös elämänkulku (life course) -näkökulma. Vuosina 2014–2015 Strandberg oli Euroopan geriatriyhdistyksen (EuGMS) presidentti ja on tällä hetkellä Vanhustyön keskusliiton ja Luustoliiton puheenjohtaja.

Leena Forma on terveystaloustieteen, erityisesti ikääntymisen talouden dosentti. Hän toimii erikoistutkijana Laurea-ammattikorkeakoulussa ja vierailevana tutkijana Tampereen yliopistossa. Forma tarkastelee tutkimuksissaan ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä, kustannuksia ja rahoitusta. Forman johtama pilottitutkimus Ikääntyneiden hoidon rahoitus ja kustannukset (IHKU) oli ensimmäinen tutkimus Suomessa, jossa pyrittiin kattavasti kartoittamaan hoidon piilokustannuksia ja huomioimaan kaikkien rahoittajatahojen maksamat kustannuserät.

Esa Jämsen työskentelee Helsingin yliopistossa geriatrian professorina ja HUSin geriatrian linjalla ylilääkärinä. Ennen siirtymistään Helsinkiin syksyllä 2021 hän toimi pitkään Tampereella erilaisissa yliopisto- ja kliinisissä tehtävissä ja kehitti muun muassa moniammatillista vanhenemisen ja ikääntyneiden hoidon opetusta sekä vanhuspotilaan hoitoa yliopistosairaalassa. Jämsenin kiinnostuksen kohteita ovat erityisesti vanhusten akuuttihoito, lääkehoito sekä hoidon järjestämiseen liittyvät kysymykset, ja hän on tehnyt näiden aiheiden parissa paitsi tutkimusta, myös pitkäaikaista kehittämistyötä sairaaloissa, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Vuosina 2020-2022 Jämsen oli Suomen Geriatrit ry:n puheenjohtaja.

Teppo Kröger on Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan professori ja Suomen Akatemian rahoittaman Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön johtaja. Huippuyksikkö on Jyväskylän, Helsingin ja Tampereen yliopistojen yhteinen hankekokonaisuus, jossa työskentelee yhteensä noin 60 tutkijaa. Se tutkii ikääntymisen ja hoivan kysymyksiä laaja-alaisesti, erityisesti hoivapolitiikan, yhteiskunnan digitalisaation ja väestön moninaistumisen näkökulmista.