Osio 1. Johdanto tutkimuksen ja päätöksenteon vuorovaikutukseen

Tutkimustieto laajentaa ja syventää tietopohjaa, jonka avulla yhteiskunnan kehityksen kannalta merkittävät päätökset tehdään. Päätöksentekijöiden, kuten kansanedustajien, virkahenkilöiden ja alue- ja kunnallisvaltuutettujen, saavuttamiseksi on tarjolla useita eri reittejä. Tutkijat voivat valita näistä reiteistä itselle sopivimpia, toimia erilaisissa rooleissa ja edistää omalla tavallaan tutkimustiedon välittymistä päätöksentekoon.

Yllä oleva luonnehtii kurssin lähestymistapaa tutkimuksen ja päätöksenteon vuorovaikutukseen. Vuorovaikutuksen osa-alueiden ymmärtäminen auttaa sinua hahmottamaan tutkimuksen yhteiskunnallista merkitystä ja myös omia mahdollisuuksiasi vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen.

Tutkimuksen merkitys yhteiskunnan kehitykselle kiinnostaa päätöksentekijöitä

Erityisesti 2000-luvulla yliopistojen ja tutkimustiedon rooli yhteiskunnassa on saanut uudenlaista huomiota. Ajatus tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnista ja edistämisestä on yleistynyt tiedepolitiikassa. Tämän painotuksen myötä yhteiskunnallinen vaikuttavuus on noussut merkittäväksi tekijäksi tutkimusrahoituksessa. Yliopistot ovat myös lähteneet arvioimaan omaa vaikuttavuuttaan ja kehittämään esimerkiksi tiedeviestinnän palveluitaan.

Samalla hallitusohjelmissa on asetettu tavoitteeksi hallinnon ja tutkijoiden välisen yhteistyön tiivistäminen ja tutkimuksen järjestelmällinen hyödyntäminen esimerkiksi ministeriöiden valmistelutyön tukena. Tutkimuksen ja päätöksenteon vuorovaikutukselle 2000-luku on tarkoittanut kanavien ja toimintamallien monipuolistumista eli siirtymistä yksittäisten henkilöjen panoksesta ja näkyvyydestä kohti verkostomaisempaa kanssakäymistä.

Vaikka tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja tutkimuksen roolia päätöksenteon tukena korostetaan nyt tutkimusrahoituksessa, valtionhallinnossa ja yliopistoissa, tutkijoiden tiivis suhde yhteiskuntaan ei ole aivan viimeaikainen ilmiö.

Nykyiset kehityskulut tuovat kuitenkin uutta painoarvoa tutkijoiden vaikuttavuuden edistämiseen liittyville taidoille ja toimille. Esimerkiksi vaikuttavuuden painottaminen tutkimusrahoituksessa on ohjannut tutkijoita kohentamaan aikaa ja energiaa vuorovaikutuksen suunnittelulle ja toteutukselle.

Vaateet vaikuttavuudesta ja tutkimustiedon kasvava kysyntä tuottavat paineita tutkijoille, mutta samalla ne myös luovat uusia mahdollisuuksia vaikuttaa.

Tällä kurssilla tutkimuksen ja päätöksenteon vuorovaikutusta käsitellään joukkona erityyppisiä tiedon välittämisen keinoja. Tiedon välittäminen voi perustua keskusteluihin, joissa tutkijat ja esimerkiksi ministeriön virkahenkilöt vaihtavat ajatuksia ja ymmärrystä käsillä olevasta teemasta rakennetaan yhdessä (esim. työpajat). Tiedon välittäminen voi myös perustua julkaisuihin ja muihin kirjoituksiin, jolloin kyse on ymmärryksen siirtämisestä tutkijoilta esimerkiksi kansanedustajille (esim. tutkimusraportit, kolumnit ja lausunnot).

Näitä keinoja hyödyntävät tutkijat ja myös muut päätöksenteon tukemisen parissa työskentelevät tahot, kuten tiedevälittäjät. Kokonaisuudessaan tutkimuksen ja päätöksenteon vuorovaikutusta käsitellään kurssilla kanavana tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseen.

Tutkimus tukee päätöksentekoa monin tavoin

Päätöksentekijöiden tehtävät ovat keskenään erilaisia. Esimerkiksi ministeriön virkahenkilöt suunnittelevat ja valmistelevat hallitusohjelman politiikkatoimia, kuten lakeja tai julkista rahoitusta kohdentavia ohjelmia. Kansanedustajat puolestaan ajavat puolueensa asioita ja työskentelevät muun muassa eduskunnan valiokunnissa, joissa he arvioivat ministeriöissä valmisteltuja esityksiä toteutettavista politiikkatoimista.

Tavat, joilla päätöksentekijät hyödyntävät tutkimustietoa riippuvat muun muassa siitä, kuinka tutkimustieto sopii heidän tehtäviinsä, päätöksenteossa käynnissä olevaan vaiheeseen tai päätöksentekijän näkemyksiin tutkimustiedon hyödyllisyydestä. Tähän puoleen pureudumme myöhemmin kurssilla lisää.

Tutkimuksen anti päätöksenteolle on monipuolista. Tutkimus tuo esille uusia yhteiskunnallisia kysymyksiä ja näkökulmia, kuvailee ja selittää ratkaisuvaihtoehtojen mahdollisia seurauksia, osoittaa, mitä tiedämme ja mitä emme, tukee päätöksentekijöiden olemassa olevia näkemyksiä sekä tarjoaa suosituksia siitä, kuinka päätöksenteossa voidaan edetä. Vaikka tutkimustiedon vaikutuksia voidaan eritellä monin tavoin, vaikutukset eivät aina näy konkreettisesti. Käsitysten ja asenteiden muuttumisesta on vaikea saada tietoa eikä tällaista muutosta voi todentaa esimerkiksi kuulemistilanteen aikana. Tutkimustietoon ei myöskään ole Suomessa tapana viitata systemaattisesti hallitusohjelmissa tai hallituksen esityksissä.

Tiedeviestintä on yksi vuorovaikutuksen toteutustavoista

Viime vuosina keskustelu tutkimuksen vaikuttavuuden edistämisestä on keskittynyt tiedeviestintään eli tutkimuksen popularisointiin. Tiedeviestinnän keinoja on erilaisia:

Blogit ja sosiaalinen media mahdollistavat keskustelun. Niihin voi pienellä vaivalla ja vapaasti popularisoida tutkimustietoa. Tosin osallistuminen keskusteluun voi olla raskasta, eikä julkaistu tieto välttämättä saa tavoiteltua huomiota.
Uutisartikkeleissa ja muissa mediaesiintymisissä tiedon laaja näkyvyys on taattu. Toisaalta esimerkiksi näkökulmakirjoituksen julkaiseminen sanomalehdessä vie aikaa ja vaatii panostamista, eikä median asiantuntijahaastatteluun pääseminen ole itsestäänselvyys.

Päätöksentekijät seuraavat julkista keskustelua ja mediajulkaisuja, ja tiedeviestinnän tuotosten kautta uudet ilmiöt ja näkökulmat voivatkin nousta osaksi poliittista keskustelua. Tiedeviestinnän vahvuus ja heikkous on se, että julkaisut perustuvat usein tutkijoiden näkemyksiin siitä, mikä on tärkeää ja miten viestit tulisi muotoilla. Tutkijat pääsevät käyttämään kaikkea asiantuntemustaan tiedon popularisoinnissa ja tekemään itse kaikki päätökset. Toisaalta päätöksentekijöille on usein tarkkoja tarpeita, joihin blogipostaukset tai asiantuntijaesiintymiset eivät välttämättä tarjoa hyödyllistä sisältöä.

Yllä kuvattu tiedeviestintä on tärkeä keino edistää tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Toisaalta tiedeviestinnän työkalut ovat vain pieni osa vuorovaikutuksen kentän kokonaisuutta.

Tutkimuksen ja päätöksenteon vuorovaikutuksen taustalla on erilaisia tiedon välittämisen käytäntöjä

Tutkimuksen ja päätöksenteon vuorovaikutuksen taustalta voidaan tunnistaa esimerkiksi seuraavia tiedon kulkuun liittyviä käytäntöjä:

Julkaisemiseen perustuvat käytännöt:

Tutkijat tuottavat tietoa, kuten raportteja, politiikkasuosituksia ja artikkeleita, jotka he välittävät päätöksentekijöille. Tällainen toiminta on osa tiedeviestintää.

Tutkijat tuottavat tilaustutkimuksia, jotka perustuvat päätöksentekijöiden esittämään kysymykseen, johon tutkijat vastaavat uudella tai jo olemassa olevalla tutkimustiedolla.
Julkaisemiseen perustuvissa käytännöissä tutkijoiden ja päätöksentekijöiden roolit perustuvat erontekoon tiedon tuottajien ja hyödyntäjien välillä.

Yhteiskehittämiseen perustuvat käytännöt:

Yhteiskehittämisen käytännöt perustuvat välittömään ideoiden ja ajatusten vaihtamiseen tutkijoiden ja päätöksentekijöiden välillä esimerkiksi työpajoissa tai kokouksissa.
Toimijoiden välisiä rooleja tiedon tuottajina ja hyödyntäjinä ei korosteta, vaan yhteiskehittämisessä tutkijat ja päätöksentekijät kohtaavat asiantuntijoina, jotka muodostavat yhdessä käsitystä käsillä olevasta aiheesta.

Päämäärä on yhteiskehittämisessä usein osallistujien kesken jaettu, mikä tarkoittaa, että keskusteltaessa pyritään yhteisvoimin johonkin rajattuun lopputulokseen, kuten valmisteilla olevan lakiluonnoksen kehittämiseen.

Molemmat kuvatuista käytännöistä voivat olla, ja usein ovatkin, osa tutkijoiden työkalupakkia. Yhteiskehittämistä voidaan hyödyntää myös tutkimusten aiheiden ja kysymysten asettamisessa, tai tutkimusjulkaisuja voidaan käyttää yhteiskehittämistilaisuuksien lähtöpisteenä. Perehdymme tarkemmin erilaisiin vuorovaikutuksen keinoihin ja reitteihin kolmannessa kurssiosuudessa.

Vuorovaikutuksen kenttä muuttuu

Viime vuosikymmeninä tutkimuksen tuki päätöksenteolle on muuttunut.

Päätöksenteossa on tapahtunut seuraavia muutoksia:

Tietojohtaminen ja tietopohjainen päätöksenteko ovat yleistyneet. Tutkimustiedon systemaattisen hyödyntämisen tueksi on kehitetty esimerkiksi ministeriöiden tietotarpeisiin vastaavia rahoitusinstrumentteja (Strategisen tutkimuksen neuvosto ja Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta).
Päätöksenteon sektoreihin keskittyvästä ajattelusta on siirrytty kohti ilmiöpohjaista hallintoa, minkä seurauksena poikkihallinnollinen yhteistyö esimerkiksi ministeriöiden välillä on lisääntynyt.

Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämisessä on tapahtunut seuraavia muutoksia:

Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arviointia on tasapainotettu tukemalla vaikuttavuuteen tähtääviä toimenpiteitä. Tämä on tarkoittanut yliopistojen opiskelijoille ja tutkijoille tarjoamien vaikuttavuuskurssien ja tiedeviestinnän palvelujen lisääntymistä.
Yksittäisen tutkijan viestintäpanoksesta on siirrytty kohti monipuolisempia kanavia vaikuttavuuden edistämiseksi. Tämä on tarkoittanut vuorovaikutusta tukevien toimijoiden, kuten tiedevälittäjien, lisääntymistä ja mahdollisuuksia osallistua yhdessä muiden tutkijoiden kanssa päätöksenteon tukemiseen.

Yhdessä nämä kehityskulut ovat mahdollistaneet sen, että tutkimustiedon välittämiseen päätöksentekoon on olemassa laaja valikoima erilaisia reittejä. Samalla kysyntä monitieteelliselle tutkimustiedolle on lisääntynyt.

Vinkki: Vaikuttavuustyötä ei tarvitse tehdä yksin. Sinua voi auttaa esimerkiksi oman yliopistosi viestintäasiantuntijoihin tai yliopistosi ulkopuolisiin, vuorovaikutusta organisoiviin tahoihin tutustuminen. Esimerkiksi tiedevälittäjät, kuten Ympäristötiedon foorumi, Kestävyyspaneeli ja Suomalainen Tiedeakatemia, ovat erikoistuneet tutkijoiden ja päätöksentekijöiden vuoropuhelun edistämiseen ja kehittämiseen. Tiedevälittäjät järjestävät tilaisuuksia tutkijoiden ja päätöksentekijöiden kohtaamiselle ja koostavat tutkimustietoa hyödynnettäväksi esimerkiksi lainvalmistelussa. Nykyisten poikkihallinnollisten kysymysten vuoksi kannattaa myös valmistautua toimimaan yhdessä muiden alojen tutkijoiden kanssa ja pyrkiä suhtautumaan avoimesti uusiin näkökulmiin ja ideoihin.

Lopuksi

Tutkimuksen ja päätöksenteon vuorovaikutus on monipuolinen joukko keinoja, jota kehitetään jatkuvasti. Yksittäistä kaikkiin tilanteisiin ja tarpeisiin sopivaa tapaa välittää tutkimustietoa ei ole. Kehitystyö seurailee ajankohtaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden luomia ja päätöksenteossa tunnistettuja tarpeita. Kehitys perustuu myös tutkijoita ja päätöksentekijöitä yhteen saattavien toimijoiden näkemyksiin siitä, miten vuorovaikutus on mielekästä ja tehokasta toteuttaa.

Muuttuvalla ja monipuolisella kentällä tutkijoiden ei siis tarvitse toimia yksin! Tutkimuksen vaikuttavuuden edistäminen on pitkäjänteistä työtä, joka vähitellen johtaa mielenkiintoisiin kontakteihin ja uusiin taitoihin sekä ymmärrykseen siitä, millaista vaikuttavuustyö on.

Jokaisen kurssin osan lopuksi esittelemme yhden usein toistuvan ennakkoluulon liittyen tutkimuksen ja päätöksenteon vuorovaikutukseen. Tarjoamme oman näkökulmamme ennakkoluuloon ja pyrimme näin murtamaan myyttejä.