Eliisa Kylkilahti
Eliisa Kylkilahti tutkii parhaillaan asumista siitä näkökulmasta, mitä merkitystä luonnon läheisyydellä on kuluttajien asumiskokemukselle.

Tiedeakatemian humanistipalkinto kulutustutkija Eliisa Kylkilahdelle

Yliopistonlehtori Eliisa Kylkilahden tutkimustyössä yhdistyvät poikkeuksellisella tavalla kuluttajatutkimus, liiketaloustiede ja kestävyystieteet, mikä on avannut uusia näkökulmia yhteiskunnallisten muutosten ymmärtämiseen. Kylkilahden tutkimusta on hyödynnetty laajasti ja se on muun muassa vaikuttanut asumis- ja ilmastopolitiikan valmisteluun, Suomalainen Tiedeakatemia toteaa palkintoperusteluissaan.

Uransa alkuvaiheessa olevalle, jo kansainvälistä mainetta saavuttaneelle humanistisen alan tutkijalle vuosittain myönnettävän palkinnon arvo on 15 000 euroa.

Helsingin yliopistossa työskentelevän Eliisa Kylkilahden monitieteinen, soveltava ja yhteiskunnallisesti vaikuttava tutkimus kohdistuu kulutuksen sosioekonomiseen kestävyyteen, palvelu- ja materiaali-innovaatioihin sekä erityisesti nuoriin kuluttajiin.

Kylkilahden tutkimusjulkaisuja on siteerattu laajasti kansainvälisesti ja hän on toiminut aktiivisesti kansainvälisissä tutkimusverkostoissa ja arviointitehtävissä. Opetustehtävissään Kylkilahti vahvistaa nuorten tutkijoiden kykyä vastata kestävyysmurroksen haasteisiin.

Kylkilahden tutkimuksessa pureudutaan muun muassa pohtimaan sitä, miten kuluttajat voivat toimia kuluttajina kestävästi, vaikka kuluttaminen itsessään ei lähtökohtaisesti ole kestävää. Kuluttajaa ja hänen tekemiään valintoja tarkastellaan eri näkökulmista ja tunnistetaan, että kuluttajuus itsessään on paljon muutakin kuin rahan käyttöä ja ostamista.

Kylkilahti on ollut mukana esimerkiksi tutkimushankkeissa, joissa kehitetään asukaslähtöisiä ratkaisuja ilmastoviisaan asumisen edistämiseksi ja pyritään vähentämään kotitalouksien hiilijalanjälkeä. Yksi tutkimuskohteista ovat olleet puukerrostalojen asukkaat, sillä rakennusmateriaalit muodostavat energiankulutuksen lisäksi merkittävän osuuden asumisen ilmastovaikutuksista.

Tällä hetkellä Kylkilahti tutkii asumista siitä näkökulmasta, mitä merkitystä on luonnon läheisyydellä kuluttajien asumiskokemukselle.

Kylkilahti on kutsuttu Nuorten Tiedeakatemian jäseneksi kaudelle 2021–2025.

Humanistipalkinto julkistettiin Suomalaisen Tiedeakatemian Ilta tieteelle -tapahtumassa Säätytalolla 20. lokakuuta 2025. Tilaisuudessa jaettiin myös Suomalaisen Tiedeakatemian Eino Jutikkalan historiapalkinto.