Stefan Nygård, Tommi Kärkkäinen ja Joakim Westrén-Doll Tiedeakatemiaan

Suomalaisen Tiedeakatemian tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutuksen kehittämiseen keskittyvä tiimi on vahvistunut alkuvuonna kahdella lisäkasvolla. Tiimissä työskentelevät kevätkaudella 2023 määräaikaisesti Tommi Kärkkäinen ja yliopistoharjoittelijana Joakim Westrén-Doll. Monivuotisen Suomen tieteen historia -hankkeen tiedekoordinaattorina on tammikuussa aloittanut Stefan Nygård.

Tommi Kärkkäinen (FM) on väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa ja tieteen ja päätöksenteon vuorovaikutuksen osa-alueen asiantuntija. Tommin väitöskirja käsittelee yhteiskehittämisen käytäntöjä ja vaikuttavuutta tieteen ja päätöksenteon suhteissa. Tiedeakatemialla hän osallistuu ilmiökarttatyöhön ja asiantuntijahaastattelujen toteuttamiseen. Tommi on myös vastuussa alkuvuonna toteutettavasta katsauksesta, joka käsittelee tietosynteesien tuottamisen tapoja.

Joakim Westrén-Doll (HuK) on toimittaja, jonka artikkeleita on julkaistu Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä. Viimeksi Joakim on työskennellyt Helsingin Sanomien HS Visiossa sekä talouden ja politiikan toimituksessa. Tiedeakatemiassa hän avustaa tiimiä tietopohjaista päätöksentekoa edistävien sisältöjen kehittämisessä ja on kiinnostunut erityisesti talousteemoista.

Suomen tieteen historia on Suomalaisen Tiedeakatemian ja Suomen Tiedeseuran johdolla vuonna 2022 käynnistetty hanke, jonka tavoitteena on koota muistitietoa suomalaisilta tieteentekijöiltä sekä tuottaa kirjasarja itsenäisen Suomen tieteen historiasta. Hankkeen tiedekoordinaattorina toimii Stefan Nygård. Hän on myös tutkija ja Euroopan historian dosentti Helsingin yliopistossa. Stefan on aikaisemmissa tutkimuksissaan käsitellyt muun muassa keskus-periferia -mallia aatehistorian valossa (Decentering European Intellectual Space, 2018), velka-käsitteen poliittista historiaa ja filosofiaa (The Politics of Debt and Europe’s Relations with the ’South’, 2020), kirjailijan ammattia (Skrivandets villkor och gemenskap, 2019) ja suomalaista filosofian historiaa (Henri Bergson i Finland, 2011).