Kuva: SLS/ SLSA 1040

Kirjoituskutsu: Muistitietokeruu tieteentekijöiden kokemuksista

Suomalaisten tiedeseurojen organisoima Suomen tieteen historia -hanke kerää muistitietoa Suomessa vaikuttavilta ja vaikuttaneilta tutkijoilta. Toivomme mahdollisimman monen osallistuvan 31.8.2023 asti jatkuvaan keruuseen, jonka tarkemmat ohjeet löytyvät Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sivuilta.

Muistitiedosta kertyy tietovaranto, jota hyödynnetään paitsi tieteen historiahankkeessa myös tulevissa tutkimuksissa. Kerättävä aineisto on avainasemassa arvioitaessa tieteen merkitystä suomalaisen yhteiskunnan kehittymisessä. Tieteen käytäntöjä lähestytään tutkimuksissa kokonaisvaltaisesti, unohtamatta tieteen tekemisen sosiaalisia ulottuvuuksia mikro- ja makrotasolla.

Haluamme korostaa, että kirjoitusten muoto on vapaa. Kirjoitukset voivat olla kattavampia uran esityksiä tai suppeampia (yleistajuisia) kuvauksia merkittävistä tutkimuksista tai hankkeista; kuvauksia tutkimustyön arjesta; pohdintoja tieteellisen työn onnistumisista ja takaiskuista tai tieteellisen työn eduista ja haitoista tai vaikkapa suomalaisen tiedeyhteisön, tutkimuksen ja korkeakoululaitoksen erityisluonteesta omien kokemusten valossa. Otamme vastaan muistitietoa kaikilta tieteenaloilta ja uransa eri vaiheissa olevilta tutkijoilta. Voit myös lähettää muuta kuin sähköistä materiaalia, esimerkiksi jo julkaistuja elämäkerrallisia esseitä tai kirjoja, osoitteeseen keruu@finlit.fi.

Lisätietoja:

Kehittämispäällikkö Eija Stark
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
p. 050 476 8138, eija.stark@finlit.fi

Lisätietoja antaa myös hankkeen koordinaattori Stefan Nygård
p. 050 3601973, stefan.nygard@acadsci.fi