OrponenTuomas

Suomalainen matematiikka voi hyvin – Väisälän palkinto Tuomas Orposelle

Tuomas Orponen valmistui filosofian tohtoriksi matematiikan alalta Helsingin yliopistossa vuonna 2012. Alan valinta ei ollut itsestäänselvyys. ”Pitkälle teini-ikään halusin olla saapasjalkainen kenttäbiologi, joka laskee lintuja työkseen. Lukion aikana käsitin, ettei ammattimaisia lintujen laskijoita taida olla maassa kovin monta, ja olisi sittenkin turvallisempaa suuntautua johonkin siistiin sisätyöhön. Matematiikasta olin aidosti kiinnostunut”, Orponen kertoo.

Orposelle myönnettiin väitöskirjastaan Rolf Nevanlinna -instituutin tukisäätiön palkinto vuoden parhaasta matematiikan väitöskirjasta. Väitöksen jälkeen Orponen toimi post doc -tutkijana Edinburghin yliopistossa ja Helsingin yliopistossa. Hän toimi Suomen Akatemian tutkijatohtorina vuosina 2014–2017 ja on toiminut akatemiatutkijana vuodesta 2017 alkaen. Vuonna 2020 Orponen nimitettiin Jyväskylän yliopiston matematiikan apulaisprofessoriksi.

Tuomas Orposen tutkimustyön vahvuuksia ovat innovatiivisuus ja itsenäisyys. Hän on ratkaissut useita tunnettuja tutkimusalansa ongelmia ja kehittänyt uusia tutkimusmenetelmiä. Orposen tutkimukset liittyvät geometriseen mittateoriaan, harmoniseen analyysin ja fraktaaligeometriaan. Fraktaalit ovat tärkeitä matematiikan sovelluksissa ja mallinnuksissa, sekä useilla muilla matematiikan aloilla.

Orponen on poikkeuksellisen tuottelias tutkija, joka on saavuttanut huomattavaa kansainvälistä näkyvyyttä. Hän tekijänä yli 50 tutkimusartikkelissa, joista monet ovat ilmestyneet johtavissa tieteellisissä lehdissä.

Tutkimustoiminta matematiikassa on nykyään yhteistyöpainotteista. ”Yhteistyöprojektin ensimmäisessä vaiheessa kaikki visioivat yhdessä. Toisessa vaiheessa osallistujat vetäytyvät kukin kammioihinsa pohtimaan. Matematiikan tutkimukseen ei liity laboratoriotyöskentelyä tai aineistojen keruuta. Toisen vaiheen työnjako muistuttaakin kimppalottoa: kaikki jumittavat saman vaikean ongelman parissa ja rukoilevat, että se joltain projektin osallistujalta ratkeaa. Kolmas vaihe ratkaisun löytymisen jälkeen on paperin kirjoittaminen”, kuvaa Orponen. ”Sattuma on matemaatikon paras ystävä! Kannattaa mahdollisimman usein hankkiutua tilanteisiin, joissa sattuu ja tapahtuu jotain yllättävää. Etätöissä näin ei usein käy, joten toivottavasti niistä ei koronan myötä tule pysyvää arkipäivää”, kuvaa Orponen.

Orposella on laaja kansainvälinen yhteistyöverkosto. ”Keskeinen tavoitteeni on lujittaa Suomen jo nykyisellään vahvaa mainetta geometrisen mittateorian ja harmonisen analyysin keskuksena. Uskon, että tavoitteeseen voi päästä vain vahvojen kansainvälisten suhteiden kautta. Suomalainen matematiikka voi hyvin”, hän toteaa.

Väisälän palkinto jaetaan Suomalaisen Tiedeakatemian teemaillassa 14.12.2020, tänä vuonna kahdelle tieteentekijälle. Apulaisprofessori Orposen lisäksi palkinto on myönnetty professori Mikko Möttöselle Aalto-yliopistosta ja VTT:ltä. Teemailta lähetetään suorana lähetyksenä ja tallenne on tilaisuuden jälkeen katsottavissa osoitteessa tiedeakatemia.videosync.fi/vaisala

TUOMAS ORPONEN

  • Jyväskylän yliopiston matematiikan apulaisprofessori vuodesta 2020
  • filosofian tohtori Helsingin yliopistosta 2012; Rolf Nevanlinna -instituutin tukisäätiön palkinto vuoden parhaasta matematiikan väitöskirjasta
  • post doc -tutkijana Edinburghin yliopistossa ja Helsingin yliopistossa
  • Suomen Akatemian tutkijatohtorina vuosina 2014–2017 ja akatemiatutkijana vuodesta 2017
  • harrastaa muun muassa linturetkeilyä

Lisätietoja:

Palkinnonsaaja
Apulaisprofessori Tuomas Orponen
tuomas.t.orponen@jyu.fi

Suomalainen Tiedeakatemia
Pääsihteeri Pekka Aula
pekka.aula@acadsci.fi
040 7030 952

Lisätietoa palkinnosta ja palkinnonsaajista Suomalaisen Tiedeakatemian kotisivuilta