Suomalainen Tiedeakatemia on jakanut 1 685 000 euroa matemaattis-luonnontieteelliseen tutkimukseen. Apurahan sai 74 tutkijaa, erityisesti apurahoja myönnettiin alkuvaiheessa oleville väitöskirjatutkijoille. Apurahat myönnettiin Tiedeakatemian hallinnoimasta Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän rahastosta.
Suomalaisen Tiedeakatemian hallinnoima Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän rahasto on perustettu professori Vilho Väisälän vuonna 1963 tekemän lahjoituksen pohjalle. Rahasto jakaa apurahoja matemaattis-luonnontieteellisille aloille tohtoriopintoihin sekä lyhytaikaisiin tutkimusvierailuihin ulkomailla. Erityisesti rahasto tukee matematiikan, fysiikan, meteorologian, geofysiikan ja astronomian aloilla tehtävää tutkimusta.
”Väisälän rahasto on jakanut apurahoja yhtäjaksoisesti jo kuudenkymmenen vuoden ajan. Nuorten tutkijoiden tukeminen on ollut tärkeää Tiedeakatemialle aina perustamisesta, vuodesta 1908 lähtien”, kertoo Suomalaisen Tiedeakatemian pääsihteeri Pekka Aula.
Apurahoja jaettiin syksyn 2024 jaossa yhteensä 1,6 miljoonaa euroa, apuraha myönnettiin 74 tutkijalle. Myönnetyt apurahat kattavat laajalti matemaattis-luonnontieteellisten tieteiden kenttää. Tutkimuksissa määritetään muun muassa saimaannorpan kudosten elohopeapitoisuuksia, tutkitaan säteilyä kestäviä materiaaleja ja sään ääri-ilmiöiden aiheuttamia routajäristyksiä, kehitetään ADHD-diagnostiikkaa, arvioidaan maastopalojen vaikutusta hiilen kiertoon sekä paneudutaan solmuteoriaan.
Apurahansaajat työskentelevät yhdeksässä suomalaisessa yliopistossa ja tutkimuslaitoksessa: Aalto-yliopistossa, Helsingin yliopistossa, Ilmatieteen laitoksella, Itä-Suomen yliopistossa, Jyväskylän yliopistossa, LUT-yliopistossa, Oulun yliopistossa, Tampereen yliopistossa ja Turun yliopistossa. Lista kaikista apurahansaajista on luettavissa verkkosivuillamme.