Ministeriöiden asiantuntijoiden ja tutkijoiden välisten Tiedesparrausten tuloksena on syntynyt monenlaista pitkäkestoista vaikuttavuutta, arvioivat Tiedeakatemian sparrauksissa mukana olleet.
Sparrausten tuloksena on syntynyt muun muassa pitkälle kantavia visioita, ideoita ja tietopaketteja, joihin ministeriöiden asiantuntijat palaavat omassa työssään vuosienkin jälkeen. Mukana olleet tutkijat puolestaan kokevat, että heidän ammatilliset verkostonsa ovat tiedesparrausten ansiosta laajentuneet ja osaaminen vahvistunut. Lisäksi hyvien kokemusten pohjalta on syntynyt uusia kontakteja asiantuntijoiden ja tutkijoiden välille ja sitä kautta jatkuvuutta tiedeyhteistyöhön.
Tiedesparraus on Tiedeakatemian kehittämä vuorovaikutuksellinen tiedevälittämisen menetelmä, jossa tutkijat kommentoivat päättäjien laatimia valmisteludokumentteja ja stressitestaavat niitä tutkitun tiedon näkökulmasta. Se on tavoitteellinen prosessi, jossa pyritään vastaamaan ennalta sovittuun tarpeeseen.
Huomiot on kerätty eri sparrauksiin vuosina 2023–25 osallistuneiden haastatteluista.
Ekologisten yhteyksien sparraus ja tietokooste tuottivat yhä ajankohtaisen tietopaketin ympäristöministeriölle
Ympäristöministeriössä hyödynnettiin vuosien 2023–2024 aikana Tiedesparrausta ja tietokoosteen laatimista työkaluina, jotta ymmärrettäisiin syvällisemmin, miten ekologiset yhteydet eli eläinten ja kasvien liikkumisen ja leviämisen mahdollistavat viheryhteydet voidaan määritellä ja huomioida kaavoituksen ja rakennetun ympäristön suunnittelussa. Sparrauksen tavoitteena oli lisätä tutkijoiden ja virkahenkilöiden välistä yhteisymmärrystä aiheesta sekä vahvistaa tietokoosteen kirjoittamisen tietopohjaa sekä tunnistaa sen sisällön keskeisiä elementtejä.
Sparrauksen pohjalta tuotettu tietokooste on hyödyttänyt asiantuntijoita vuosien varrella. Ympäristöministeriön erityisasiantuntija Joona Lehtomäki kertoo palaavansa koosteeseen toistuvasti, sillä siinä on kuvattu tiiviisti ekologisiin yhteyksiin liittyvät perusasiat ja monet eri näkökulmat. Lisäksi ministeriössä pidetään tärkeänä, että koosteessa on kuvattu selkeästi eri sektorilakien välisiä suhteita, jotka ovat edelleen ajankohtaista ja käyttökelpoista perustietoa aiheeseen liittyen.

Sparraukset auttoivat T&K –rahoituksen seurantasuunnitelman kehittämisessä
Valtioneuvoston kanslian tutkimus- ja innovaationeuvoston (TIN) valmisteleman T&K-rahoituksen arviointi- ja seurantasuunnitelman tueksi järjestettiin kahdesta työpajasta koostuva Tiedesparraus loppuvuodesta 2024. Sparrauksen ensimmäisen työpajan tavoitteena oli pyrkiä löytämään täydentäviä, vaihtoehtoisia ja korvaavia näkökulmia käytettäväksi T&K-rahoituksen seurannassa ja arvioinnissa. Toisessa työpajassa taas pohdittiin T&K-rahoituksen seurannassa käytettäviä indikaattoreita.
Valtioneuvoston kanslian johtavan asiantuntijan Antti Pelkosen mukaan Tiedesparrauksessa välitetty tieto tuki hyvin konkreettisesti suunnitelman valmistelua. Arviointi- ja seurantasuunnitelmaan kehitettiin tiedesparrauksen seurauksena esimerkiksi vaikuttavuuskehikko eli jäsennys ja lähestymistapa vaikuttavuuden ymmärtämiseen ja arviointiin. Siten sparraustiedon vaikutus näkyy aina, kun asioita viedään valmistelun mukaisesti eteenpäin ja vaikuttavuuskehikkoa käytetään.
Myös vuorovaikutuksen ja yhteistyön seurantaan kiinnitettiin Tiedesparrauksen perusteella paremmin huomiota indikaattoreiden tasolla, kun taas joitain muita alun perin suunniteltuja seurannan indikaattoreita jätettiin pois. Tilaisuuksista saatuja uusia tutkijakontakteja on myös hyödynnetty sparraustilaisuuksien ulkopuolella.

Tutkijoiden ammatilliset verkostot laajenivat ja oma osaaminen vahvistui
Sparrauksiin osallistuneet tutkijat kokivat, että osallistumisella on ollut myönteisiä vaikutuksia ammatilliseen osaamiseen. Ekologisia yhteyksiä käsittelevään sparraukseen osallistuneet tutkijat kuvasivat, että tilaisuuden ja tietokoosteen seurauksena he saivat rakennettua monitieteisempää ymmärrystä omaan aiheeseensa, erityisesti ekologian tieteenalan näkökulmasta. Uusia suhteita muihin oman tutkimusalueen tutkijoihin on voitu hyödyntää esimerkiksi siten, että tutkijat ovat konsultoineet uusia tuttavuuksiaan omaan työhön liittyvissä kysymyksissä.
Hyvät kokemukset tuottavat jatkuvuutta tiedeyhteistyöhön
Useampi haastateltu osallistuja koki Tiedesparrauksen luoneen uuden toistettavissa olevan konseptin tutkijoiden ja päätöksentekoon osallistuvien vuorovaikutukselle. Näin ollen Tiedesparrausten hyödyt ulottuvat sparraustilaisuuksien aiheiden ja yksittäisten osallistujien töiden ulkopuolelle. Ministeriöissä tiedetään, että Tiedeakatemialla on käytössään tavoitteellinen tiedevälittämisen malli, joka auttaa valmistelun tietopohjaa ja jonka toteutus joustaa tarpeiden mukaan. Myös Tiedeakatemian ulkopuolella on tunnistettu mallin hyödyt ja esimerkiksi Turun ja Espoon kaupungeissa on toteutettu sparrauksia.
Virkahenkilöiden ja tutkijoiden aktiivisen panoksen myötä Tiedesparrauksen tunnettuus on kasvanut ja vakiinnuttanut aikaa kestävän konseptin tiedon tuottajien ja hyödyntäjien tavoitteelliselle vuorovaikutukselle. Lisäksi tiedesparraukset ovat kasvattaneet merkittävästi tiedevälittäjien asiantuntijuutta toimivista tavoista lisätä vuorovaikutusta ja ymmärrystä keskeisistä sudenkuopista.
Ota yhteyttä:

Linda Lammensalo
Asiantuntija, tiede ja päätöksenteko
Puhelin: +358 50 308 7726
linda.lammensalo@acadsci.fi
Tiedevälittäminen, erityisesti vuorovaikutustyö

Laura Väliniemi
Asiantuntija, tiede ja päätöksenteko
Puhelin: +358 40 091 0978
laura.valiniemi@acadsci.fi
Tiedevälittäminen, erityisesti vuorovaikutustyö