Skip to content

Kuullaanko tiedettä Covid-19-pandemian torjunnassa?

Maailmalta kuului vuoden 2020 alussa huolestuttavia uutisia. Tuntematon tartuntatauti levisi kulovalkean tavoin ja kuolonuhrien määrä nousi. Poliitikkojen viisaus ei riittänyt tilanteen hallitsemiseksi, eikä päätöksiä voitu perustaa hallitusohjelman kirjauksiin. Oli käännyttävä asiantuntijoiden puoleen.

Koska tauti oli uusi ja sen aiheuttaja tuntematon, tutkijat olivat aluksi sen tiedon varassa, mitä aikaisempien tartuntatautien torjunnasta oli saatu. Hyvin nopeasti kuitenkin eristettiin taudin aiheuttaja, SARS-CoV2-virus, ja kehitettiin testit, joiden avulla se voitiin todeta. Itse tauti sai nimen Covid-19, ja käsitykset sen oireista ja ennusteesta tarkentuivat sitä mukaa, kun tapaukset lisääntyivät. Aikaa vievistä satunnaistetuista hoitokokeista kertyi vähitellen luotettavaa tietoa lääkkeiden tehosta ja maskin käytöstä. Vielä hitaampaa on rokotteen kehittäminen ja testaaminen, vaikka päättäjät mieluusti vetäisivät mutkia suoriksi ajan voittamiseksi.

Tiedeyhteisö on ennen näkemättömällä tavalla koonnut voimansa ja hankkinut tietoa yhteiskunnan päätöksenteon pohjaksi. Myös poliitikot ovat ennen näkemättömällä tavalla ottaneet tutkitun tiedon vakavasti ja perustaneet toimenpiteensä asiantuntijoiden käsityksiin. Pandemian torjunta on edellyttänyt rajua puuttumista ihmisten elämään ja yhteiskuntien toimintaan. Kokoontumis- ja matkustuskiellot, turvavälit, hygieniatoimet sekä karanteenit ovat järkyttäneet sosiaalisia suhteita ja ajaneet monet kansalaiset sekä elinkeinoelämän vakaviin taloudellisiin ongelmiin. Siksi poliitikot haluavat tehdä selväksi, että epämiellyttävät toimet eivät ole heidän keksimiään vaan tässä mennään tieteen ehdoilla.

Ilman ongelmia ei tutkittuun tietoon perustuva päätöksenteko ole missään sujunut. Suomessa tutkijat olivat aluksi erimielisiä maskin käytön hyödyistä, mikä johti sekavaan viestintään ja kirjaviin käytäntöihin. Hallitus on ansainnut kriisin hoidosta hyvän arvosanan, vaikka lentomatkustajien kontrolli oli lepsua ja tiukat sulkutoimet ulotettiin myös alueille, joilla ei ollut todettu yhtään tautitapausta. Ruotsi omaksui täysin eri periaatteet kuin muut länsimaat ja salli varsin vapaan kanssakäymisen, mikä johti merkittävään kuolleisuuteen. Yhdysvalloissa on presidentin johdolla sekoiltu kerta toisensa jälkeen, ja lähestyvien presidentinvaalien takia päätavoitteeksi on nostettu talouselämän eikä ihmisten elvyttäminen, minkä tulosta ovat maailman suurimmat kuolleisuusluvut.

Onko meillä jotakin opittavaa koronakatastrofista ja sen hoidosta? Ainakin on havaittu, että viheliäisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkominen vaatii monien tieteenalojen osaamista. Pandemian hallinnassa kansanterveystiede, epidemiologia ja mikrobiologia ovat keskeisiä, mutta myös muun muassa kliinistä lääketiedettä, käyttäytymistieteitä, aerosolitutkimusta ja oikeustiedettä tarvitaan. Yksi osaaja ei riitä, ei edes Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell, ei myöskään yksi tutkimuslaitos, kuten oma Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksemme.

Olisikin syytä suunnitella organisaatio ja menettelytavat, joiden avulla paras tieteellinen osaaminen voidaan nopeasti mobilisoida. Uusia ongelmia nimittäin varmuudella tulee ilmenemään – ei vain uusia pandemioita vaan esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyviä ääri-ilmiöitä ja luonnonkatastrofeja. Valmiit tiedepaneelit, kuten ilmastopaneeli, eivät aina tarjoa kaikkea tarvittavaa osaamista vaan voidaan tarvita tilanteen mukaan räätälöityjä kokoonpanoja. Monissa maissa, ja myös Euroopan Unionissa, kansalliset tiedeakatemiat on valjastettu tiedeneuvonnan tueksi, koska ne edustavat puolueetonta ja pätevää eri tieteenalojen asiantuntemusta. Tämä olisi myös Suomessa toimiva ratkaisu, kunhan käytännöt on valmiiksi mietitty ja sovittu.

KARI RAIVIO

Kirjoittaja on kansleri (emeritus) ja Sofin mentoriryhmän jäsen.

 

Kommentointi on suljettu.