Skip to content

Kuinka tutkimuksella voi vaikuttaa?

Jaakko Kuosmanen, Nasima Razmyar, Antti Pelkonen ja Mari Vaattovaara Tiedekulman lavalla

Jaakko Kuosmanen, Nasima Razmyar, Antti Pelkonen ja Mari Vaattovaara Tiedekulman lavalla 23. marraskuuta Kuinka vaikuttaa viisaasti? -webinaarissa.

 

Minkälaisia kokemuksia tutkijoilla on politiikkasuositusten antamisesta? Milloin ja kenen niitä kannattaa antaa? Kartoitimme tutkijoiden kokemuksia ja näkemyksiä kyselyllä. Sen tulosten pohjalta järjestimme webinaarin, jossa asiasta keskustelivat sekä päättäjäpuolen edustajat että tutkijat.

 

Politiikkasuositusten antaminen jakaa tutkijoita. Osalla on valtavasti kokemusta aiheesta ja hyvät kontaktit oman alansa päättäjiin. Toisia taas aihe kiinnostaa, mutta he eivät tiedä miten toimia. Osa puolestaan katsoo, että poliittisten suositusten antaminen ei kuulu tutkijoille. Näinkin vastasi yksi tutkija aihetta kartoittaneeseen kyselyymme: ”Tiedeyhteisön tehtävä on tuottaa tietoa, ei ottaa kantaa siihen, miten tietoa sovelletaan. Aloite suositusten antamisesta on hyvin vaarallinen hanke, joka vaarantaa tiedeyhteisön uskottavuuden.”

graafi: 76 %:lla on pääosin myönteinen kokemus politiikkasuositusten antamisesta ja 24%:lla kielteinenNäin kriittinen asenne oli kuitenkin poikkeus. Pääosin vastaukset antavat hyvin myönteisen kuvan tutkijoiden asenteista yhteiskunnallista vaikuttamista kohtaan. (Tämä tuskin kuitenkaan vastaa täysin todellisuutta, sillä oletettavasti kyselyymme ovat vastanneet erityisesti politiikkavaikuttamisesta kiinnostuneet tutkijat.) Vastanneista 76 prosentilla oli pääosin myönteisiä kokemuksia politiikkasuositusten antamisesta. 19 prosentilla on paljon kokemusta aiheesta ja 34 prosentilla jonkin verran.

Jopa 39 prosenttia vastaajista ei tunnista vaikuttamiselle mitään erityisiä esteitä. Yleisimmäksi esteeksi nousi tiedon puute siitä, miten kannattaa toimia, ja toiseksi yleisimmäksi ajan puute. Vain 4 prosenttia vastaajista totesi, ettei halua antaa suosituksia.

graafi: 19 % paljon kokemusta politiikkasuositusten antamisesta, 34 % jonkin verran, 17 yksittäinen kokemus, 30 % ei lainkaan kokemustaJatkoimme keskustelua kyselyn teemoista Tiedekulmassa 23.11. järjestetyssä webinaarissa, jossa keskustelemassa olivat Helsingin kaupungin apulaispormestari Nasima Razmyar, tiedeasiantuntija Antti Pelkonen valtioneuvoston kansliasta sekä professorit Eeva Furman (SYKE, Helsingin yliopisto), Heikki Hiilamo (THL, Helsingin yliopisto) ja Mari Vaattovaara (Helsingin yliopisto).

Keskustelun pääviesti oli, että vuorovaikutus päättäjien kanssa paitsi kuuluu tutkijan velvollisuuksiin myös kannattaa. Tutkimusta tehdään julkisilla varoilla, joten siinä karttunutta tietoa ja asiantuntemusta tulee jakaa. Suomessa on poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet käydä keskustelua päätöksenteon parissa toimivien kanssa, ja tätä kulttuuria kannattaa vaalia. Vuorovaikutus päättäjien kanssa antaa paljon myös tutkijalle: Se opettaa, miten päätöksenteko toimii. Se antaa uusia näkökulmia omaan aiheeseen. Se osoittaa, millaiselle tiedolle on tarvetta, ja voi tuottaa uusia tutkimusideoita. Se voi myös tarjota pääsyn ainutlaatuisten aineistojen äärelle.

 

Vaikuttaminen on kestävyyslaji

Se, että tehtävä päätös noudattaa suoraan annettua politiikkasuositusta, edellyttää, että monen asian pitää osua kohdalleen: ainakin suosituksen ajoituksen ja sisällön tulee olla oikeat suhteessa poliittiseen tilanteeseen ja viestin pitää kohdistua juuri oikealle vastaanottajalle. Yksittäisellä suosituksella on mahdollista vaikuttaa asioihin, mutta helppoa se ei ole.

Jokaisen päättäjille kohdistetun viestin voi kuitenkin ajatella jättävän jonkun jäljen. Vaikuttaminen kannattaakin nähdä prosessina, jossa molempien osapuolien ymmärrys toisen näkökulmasta ja tieto karttuvat vähitellen. Tutkija oppii ainakin päätöksenteon prosesseista, politiikan näkökulmista ja reunaehdoista sekä päättäjien tarpeista. Päättäjä tai virkahenkilö puolestaan oppivat paitsi itse asiasta myös siitä, mitä tieteellinen tieto on, millaisiin asioihin tutkimuksella voi saada vastauksia ja kuinka nopeasti. Molemmin puolin vähitellen karttuva ymmärrys parantaa yhteistyötä ja onnistumisen mahdollisuuksia jatkossa.

”Jos joku suositus ei vaikuta heti, se voi nousta esiin myöhemmin, kun esimerkiksi poliitikot vaihtuvat”, sanoo Nasima Razmyar.

Vaikuttamisen ajatteleminen prosessina tarkoittaa myös sitä, että oman viestin ei tarvitse olla täysin valmis, ennen kuin lähestyy päättäjiä. Ensimmäinen kontakti on vasta ensimmäinen askel. Tieteellinen tutkimus on itseään korjaavaa, eli on luonnollista, että omat ja muiden näkemykset kehittyvät. Ajan mittaan voi olla kriittinen myös omaa aiempaa tutkimustaan kohtaan.

”Aika harvoin viimeisin tutkimus antaa lopullisen vastauksen. Omakin ajatteluni on kehittynyt ja muuttunut, osin juuri vuorovaikutuksen myötä. Ensisijainen päämäärä vaikuttamisessa pitäisi olla ajan myötä parantuva ymmärrys. Joskus toki kaikki osuu kohdalleen, ja voi kuvitella, että on voinut vaikuttaa asioihin”, sanoo Mari Vaattovaara.

 

”Parhaimmillaan suositusten antaminen on dialogia, jossa ymmärrystä muotoillaan yhdessä tutkimustiedon pohjalta eikä valmiita vastauksia odottaen. Keskeinen myönteinen asia myös on se, että tutkijan työhön tulee tärkeitä näkökulmia ja syötteitä tässä dialogissa.”

– maantieteen tutkijan vastaus kyselyymme

 

Vaikuttamisesta on palkittava

Iso ja vaikea kysymys ovat vaikuttamisen kannusteet. Nyt yhteiskunnallista vuorovaikutusta edellytetään, mutta siitä ei monissa tehtävissä palkita mitenkään. Päinvastoin, vaikuttamiseen käytetty aika on pois tutkijoiden urakehityksen kannalta tärkeimmästä eli tieteellisestä julkaisemisesta. Joissain organisaatioissa ja rahoitusinstrumenteissa asia toki huomioidaan ja vaikuttavuutta tuetaan, ehkä suorimmin STN-hankkeissa.

Yhteiskunnalliset ja akateemiset hankkeet ovat vielä varsin erillään toisistaan. Näiden välisen kuilun kaventaminen hyödyttäisi kaikkia. ”Lyhyissä päätöksentekoa tukevissa hankkeissa voi olla mahdollista kerätä hyvää aineistoa, mutta sitä ei usein ehditä kääntää tieteelliseksi työksi. Tämän tukemista voisi tutkimusorganisaatioissa miettiä. Olisi erinomainen jatkumo, jos hankkeilla olisi sekä yhteiskunnallinen että tieteellinen kontribuuutio”, Antti Pelkonen ehdottaa.

 

Vaikuttaminen tehdään yhdessä

Kyselyssämme 10 prosenttia vastaajia nimesi yhdeksi vaikuttamishalukkuutta vähentäväksi tekijäksi sen, ettei halua antaa politiikkasuosituksia yksin. Ajatus siitä, että tutkija laatii omasta tutkimuksestaan yksin policy briefin projektinsa päätteeksi, elää siis vielä.

”On ihmeellinen ajatus, että suosituksia pitäisi tehdä yksin. Ne kannattaa aina tehdä yhdessä. Omassa tutkimusryhmässä tai jossain muussa viiteryhmässä, joka voi olla tieteellinen seura, työpaikka tai tiedepaneeli,” Eeva Furman sanoo.

Myös vastaanottavalla puolella toivotaan, että suositukset edustavat tutkijayhteisön laajempaa konsensusta. Tällainen viesti on ehdottomasti painavin, ja näin vältetään se tieteen uskottavuutta rapauttava ilmiö, jossa erimieliset tutkijat debatoivat julkisuudessa asiasta.

Tutkijan ei tarvitse myöskään ajatella, että itse voi puhua vain oman tutkimuksensa pohjalta. Päinvastoin, on hyvä, jos tutkija puhuu kaikella asiantuntemuksellaan ja kaiken lukeneisuutensa pohjalta.

 

Miksi tutkijan pitäisi pyrkiä vaikuttamaan?

  • Se kuuluu tutkijan tehtäviin: Kaiken tutkimuksen pohjalta ei toki ole tarpeen tai mahdollista tehdä suosituksia, mutta kaikkien on tärkeää mahdollisuuksiensa mukaan jakaa asiantuntemustaan yhteiskunnan hyväksi.
  • Se antaa paljon myös tutkijalle: Vuorovaikutus päättäjien kanssa opettaa, miten päätöksenteko toimii. Se antaa uusia näkökulmia omaan aiheeseen. Se opettaa, millaiselle tiedolle on tarvetta, ja voi tuottaa uusia tutkimusideoita. Se voi myös tarjota pääsyn ainutlaatuisten aineistojen äärelle.
  • Sitä tarvitaan: Päättäjien pöydällä olevat kysymykset ovat yhä haastavampia,  monimutkaisempia ja laaja-alaisempia, ja niiden ratkomiseen tarvitaan monenlaista ja monitieteistä asiantuntemusta ja tietoa.
  • Se ylläpitää hyvää vuorovaikutuksen kulttuuria: Suomi on matalan hierarkian maa, missä tutkijoilla on harvinaisen hyvät mahdollisuudet käydä keskustelua päätöksenteon parissa toimivien kanssa. Tätä kulttuuria kannattaa vaalia.

> Lue myös vinkkimme tutkimuksella vaikuttamiseen!

 

Sofi toteutti kyselyn ja webinaarin yhteistyössä Helsingin yliopiston Kaupunkitutkimusinstituutti Urbarian sekä Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston, Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupunkien yhteistyöalusta Kaupunkiakatemian kanssa.

 

 

 

Kommentointi on suljettu.