Suomalaiselta Tiedeakatemialta uusi monitieteinen julkaisusarja

Annales Academiae Scientiarum Fennicae on paluu Tiedeakatemian juurille.

Suomalaisen Tiedeakatemian uuden julkaisusarjan Annales Academiae Scientiarum Fennicae (AASF) ensimmäinen numero on ilmestynyt. Sarja ilmestyy journal.fi-alustalla avoimena verkkojulkaisuna, jatkossa kaksi kertaa vuodessa.

”AASF on vahva panoksemme Suomessa harjoitettavan tieteen näkyväksi tekemiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun”, toteaa Tiedeakatemian pääsihteeri Pekka Aula. ”Tieteelliset julkaisusarjat ovat aina olleet tiedeakatemioiden keskeistä toimintaa ja ovat myös tärkeä osa Suomalaisen Tiedeakatemian perimää.”

Sarjan nimi juontuu Tiedeakatemian ensimmäisestä, perustamiskokouksessa vuonna 1908 alulle pannusta samannimisestä sarjasta. Uudelleen syntynyt julkaisu toteuttaa tiedeakatemioiden perustehtävää: mielenkiintoisten, korkeatasoisten tutkimusten esittelyä. Julkaisu edistää tieteidenvälistä vuoropuhelua ja välittää tietoa ajankohtaisista tieteellisistä kysymyksistä ja uusista haasteista. Sarja suuntautuu laajalle yleisölle: Suomalaisen Tiedeakatemian jäsenistön, heidän ulkomaisten kollegoidensa ja eri alojen tutkijoiden ohella kohderyhmänä ovat kaikki tieteestä ja tutkimuksesta kiinnostuneet.

”AASF:n myötä Suomalaisen Tiedeakatemian julkaisutoiminta palaa juurilleen ja ottaa samalla tähän aikaan sopivan muodon: se on monitieteinen, verkossa ilmestyvä aikakauslehti”, kertovat sarjan päätoimittajat professori Anna Mauranen ja akateemikko Risto Nieminen.

”Sarja on suomalainen, mutta ilmentää myös sekä tieteen lähtökohtaisesti kansainvälistä luonnetta että suomalaisen tiedeyhteisön kasvavaa kansainvälisyyttä. AASF julkaisee artikkeleita suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kaikki artikkelit käyvät läpi referee-käytännön.”

Ensimmäisessä numerossa ovat mukana kaikki kolme julkaisukieltä sekä monipuolinen valikoima niin luonnontieteellisiä kuin humanistis-yhteiskunnallisia aloja. Julkaisu sisältää seuraavat artikkelit:

  • Juha-Antti Lamberg, Nooa Nykänen ja Jarmo Taskinen: Economic Degrowth and the Collapse of Institutional Order: Theory and Propositions
  • Aleksi Vuorinen: Femtometreistä valovuosiin: neutronitähdet eksoottisen aineen laboratoriona
  • Juha Raitio: Oikeusvaltio ja oikeusvarmuus Euroopan unionissa
  • Heikki Tanila: Muistijälkien kirjoittaminen aivojen kovalevylle unen aikana takkuilee Alzheimerin taudissa
  • Jutta Jokiranta: Miten pyhä teksti toimii?
  • Johan Bobacka: Analytisk kemi – några reflektioner
  • Louis J. Muglia et al.: Preventing Spontaneous Preterm Birth: Insights from Genomics
  • Markku Yli-Halla: Acid sulfate soils: A challenge for environmental sustainability

Julkaisu verkossa:
https://journal.fi/aasf

Lisätietoa:

Suomalainen Tiedeakatemia
Pääsihteeri Pekka Aula
pekka.aula@acadsci.fi, 040 7030 952

professori Anna Mauranen
anna.mauranen@helsinki.fi

akateemikko Risto Nieminen
risto.nieminen@aalto.fi