Nuorten Tiedeakatemia aloittanut toimintansa

Nuorten Tiedeakatemian tarkoituksena on edistää tiedettä erityisesti nuorten, tieteellisen uransa alkuvaiheessa olevien tutkijoiden näkökulmasta. Se tarjoaa myös nuorille tutkijoille kanavan osallistua keskusteluun tieteestä. Tarkoitustaan se toteuttaa itsenäisesti.

Kyseessä on täysin uusi toimintamuoto Suomessa. “Kansallisia nuorten tutkijoiden akatemioita on maailmalla jo nelisenkymmentä, ja on aikakin saada sellainen myös Suomeen. Tieteen tulevaisuus tarvitsee puolestapuhujia sekä tieteen kentällä että laajemmin yhteiskunnassa”, puheenjohtaja Tommi Himberg toteaa.

Nuorten Tiedeakatemian jäsenet edustavat laajasti eri tieteenaloja. Jäsenet ovat lahjakkaita, alansa nuoria tutkijoita, jotka haluavat antaa panoksensa niin tieteeseen kuin yhteiskuntaan. Jäsenet valitaan kutsumenettelyllä, jäsenyys on nelivuotinen.

Nuorten Tiedeakatemian ensimmäisenä tavoitteena on rakentaa kotimaiset ja kansainväliset yhteistyöverkostot. Monipuolisen toiminnan tueksi yhteyksiä solmitaan niin poliittisten päätöksentekijöiden kuin tieteestä kiinnostuneiden nuortenkin suuntaan. “Nuorten Tiedeakatemia haluaa piristää suomalaista tiedepoliittista keskustelua. Monitieteisyys ja kansainvälisyys ovat nuorelle tutkijasukupolvelle arkipäivää, ja haluamme pitää niitä vahvasti esillä”, kuvailee Himberg.

Nuorten Tiedeakatemian hallitus

Tommi Himberg, puheenjohtaja
Susi Lehtola, varapuheenjohtaja
Irina Piippo, sihteeri
Maija Hirvonen, jäsen
Pirita Frigren, jäsen
Terhi Honkola, varajäsen
Kirsi-Maria Hytönen, varajäsen
Mikko Keränen, varajäsen
Tatu Kumpulainen, varajäsen
Tero Vanhanen, varajäsen

Lisätietoa

Tutkijatohtori Tommi Himberg
tommi.himberg@aalto.fi
050 313 9439