Filosofia vei nuoren tutkijan maailmalle

Suomalaisen Tiedeakatemian Humanistipalkinto 2018 on myönnetty apulaisprofessori Maria Lasonen-Aarniolle. Palkinto myönnetään vuosittain uransa alkuvaiheessa olevalle, jo kansainvälistä mainetta saavuttaneelle humanistisen alan tutkijalle. Palkinnon arvo on 15.000 euroa. Palkinto myönnettiin Suomalaisen Tiedeakatemian Tiedegaalassa perjantaina 19.10.2018.

Maria Lasonen-Aarnio on omalla alallaan erittäin lahjakas ja kansainvälisesti lupaava nuoremman polven tutkija. Tie filosofiksi avautui muiden opintojen kautta. ”Opiskelin vuoden musiikkitiedettä keskittyen säveltämiseen. Luin sitten filosofiaa yhden kurssin. Se tuntui luontevalta ja koin filosofisen tavan ajatella omakseni. Tuntui ehkä jopa siltä, että olin löytänyt älyllisen kotini.”

Apulaisprofessori Lasonen-Aarnio on väitellyt Oxfordin yliopistossa vuonna 2010. ”Aluksi oli aikamoinen shokki opiskella hienot yksityiskoulut ja eliittiyliopistot käyneiden kurssitovereiden kanssa. Mutta muutaman vuoden sisällä löysin oman polkuni ja filosofisen ääneni”, kuvaa Lasonen-Aarnio siirtymistään Englantiin.

Maria Lasonen-Aarnio (s. 1979) toimii filosofian apulaisprofessorina Helsingin yliopistossa. Lasonen-Aarnio toimi ennen nykyistä tehtäväänsä Yhdysvalloissa Michiganin yliopistossa professorina vuosina 2010–2018. Hän työskentelee myös Yhdysvalloissa University of Southern Californiassa ja on työskennellyt Oxfordin yliopistossa Merton Collegessa. Kokemukset ulkomailla ovat tuoneet syvempää näkemystä myös Suomen tutkimuskulttuuriin. ”Filosofia on hyvin miesvaltainen ala. Kun aloitin opinnot, naisten asemasta alalla ei juuri keskusteltu. Alalle on myös välillä leimallista varsin aggressiivinen keskustelukulttuuri. On hienoa, että näitä asioita nyt vihdoinkin tietoisesti pohditaan täällä Helsingissäkin.”

Lasonen-Aarnio on tutkimuksissaan paneutunut filosofiseen tietoteoriaan ja sen sovelluksiin. Tutkimuksen tavoite ei ole kuitenkaan vain teoreettinen. ”Haaveilen siitä, että joku päivä keksisin, miten voin vaikuttaa omista lähtökohdistani filosofina enemmän maailman käytännön eettisiin ongelmiin, muutenkin kuin opettamisen kautta.”

Lasonen-Aarnio on julkaissut tutkimuksiaan korkeatasoisissa kansainvälisissä julkaisuissa. Vuonna 2014 Lasonen-Aarniolle myönnettiin Sanders Prize in Philosophy of Mind -palkinto.

Maria Lasonen-Aarnio johtaa Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n rahoittamaa Starting Grant -hanketta ”Success and Competence in Epistemology and Beyond” vuoteen 2022. Hanke kehittää ja soveltaa uutta lähestymistapaa epistemologiassa. ”ERC-projektin myötä saan ensimmäistä kertaa urallani keskittyä täysvaltaisemmin tutkimukseen. Se loi myös minulle tilaisuuden muuttaa takaisin Suomeen”, Lasonen-Aarnio toteaa.

Lisätietoja:

Suomalainen Tiedeakatemia
pääsihteeri Pekka Aula
pekka.aula@acadsci.fi / 040 7030 952

Palkinnonsaaja
apulaisprofessori Maria Lasonen-Aarnio
maria.lasonen@helsinki.fi / 050 3164 972

Kuva: Linda Tammisto