Niin metsä vastaa… Podcast nyt kuunnettavissa

KUUNTELE PODCAST

Kuten ilmastopaneeli IPCC toteaa maanantaina 8.10. julkaistussa raportissa, ilmastonmuutos vaatii nopeita ja vahvoja toimia. Mitä se tarkoittaa suomalaisten metsien kohdalla? Miten metsiämme hoidetaan kestävästi niin, että ne hillitsevät ilmastonmuutosta eivätkä kiihdytä sitä? Muun muassa näitä kysymyksiä valottaa Suomalaisen Tiedeakatemian podcast.

Podcast pohjautuu Euroopan tiedeakatemioiden yhteistyöjärjestön EASAC:n puitteissa toteutettuun raporttiin, jossa tarkastellaan eurooppalaisen metsänhoidon ekologisia ja taloudellisia vaikutuksia metsien eri käyttömuotojen kannalta. Monitieteinen eurooppalaisista asiantuntijoista koostuva työryhmä teki selvityksen uusimmasta tutkimustiedosta selkeyttääkseen kestävän metsänhoidon suosituksia. Hankkeella haluttiin selvittää, millaisia metsiin liittyviä tutkimuksia eri Euroopan maissa on toteutettu ja mitä yhteisiä suosituksia metsään liittyvissä asioissa eurooppalainen tiedeyhteisö voisi antaa, jotta metsäpolitiikka olisi kestävää ja turvaisi parhaalla mahdollisella tavalla ne erilaiset hyödyt, joita metsissä on.

Katsaus Suomalaisen Tiedeakatemian vetämään kansainväliseen metsäraporttiin kertoo, mitä tieteen valossa tiedämme kestävästä metsienkäytöstä. Toimittajat Janne Soisalon-Soininen ja Mari Suonto oppivat kansainvälistä tutkimusryhmää vetäneeltä professori Jaana Bäckiltä raportin tuloksista, metsien tilasta Suomessa ja kestävästä metsien hoidosta. Tällä podcastilla on tarkoitus helpottaa kriittisen tärkeän tutkimustiedon saavutettavuutta ja asemaa päätöksenteossa.

Kuunneltavissa ja ladattavssa iTunesista, Spotifysta ja Soundcloudista

Ota osaa keskusteluun hashtageillä #metsävastaa ja #tiedepodi

Lisätietoa:

EASAC Policy Report 32: ”Multi-functionality and Sustainability in the European Union’s Forests” raportti ja suomenkielinen tiivistelmä Suomalaisen Tiedeakatemian sivuilla