Kaisa Nybergille Suomen Kulttuurirahaston palkinto

Kaisa Nyberg palkittiin tiedon tehokkaasta salaamisesta. Nyberg toimi Aalto-yliopiston kryptologian professorina vuosina 2005-2016, eläkkeelle jäämiseensä asti. Tieteellisten saavutustensa ohella Nyberg sai aikaan kryptologian opetuksen kehittymisen ja vakiintumisen Suomessa. Hän on myös pyrkinyt vaikuttamaan sen puolesta, että nykyistä useampi nuori nainen löytäisi oman alansa matemaattisten ja teknisten tieteiden parista.

Nyberg väitteli 1980-luvun alussa tohtoriksi funktionaalianalyysista Helsingin yliopiston matematiikan laitoksella. Ura vei kuitenkin puhtaan matematiikan parista ensin tutkimukselliseen pioneerityöhön Puolustusvoimien kryptologiksi ja sittemmin Nokian tutkimuskeskukseen kehittämään matkapuhelinverkkojen salausalgoritmeja.

Nyberg on tehnyt merkittävää tieteellistä työtä lohkosalaustekniikoiden suunnittelussa ja analysoinnissa sekä matkapuhelinliikenteen turvallisuuden kehittämisessä. Tuolloin kehitetyt ratkaisut – kuten 3G, 4G ja Bluetooth – ovat tälläkin hetkellä käytössä lukemattomissa kännyköissä ympäri maailmaa. Nyberg on toiminut tietoturvallisuuden asiantuntijana myös erilaisten kriittisten järjestelmien suunnittelussa kuten kansalaisten nettiäänestystä valmisteltaessa.

Suomen Kulttuurirahahaston palkintoa on myönnetty vuodesta 1979. Palkinto myönnetään myönnetään merkittävästä kulttuuriteosta. Suomen Kulttuurirahasto on vuonna 1939 perustettu suomalaista kulttuuria ja tiedettä tukeva yksityinen säätiö. Se on yksi Euroopan suurimmista yksityisistä säätiöistä.

Suomalainen Tiedeakatemia onnittelee jäsentään palkinnosta!