Väisälän rahaston apurahat 2020 vuodelle 2021

Lista syksyn 2020 Väisälän rahaston apurahahaun apurahansaajista on julkaistu Suomalaisen Tiedeakatemian kotisivuilla. Katso myös vuoden 2020 post doc -poolin apurahansaajat

Suomalaisen Tiedeakatemian Vilho, Yrhö ja Kalle Väisälän rahasto jakaa apurahoja matemaattis-luonnontieteellisille aloille. Rahaston ensimmäiset apurahat, yhteensä 6.000 mk, jaettiin vuonna 1964 neljälle stipendiaatille – Väisälän rahasto on siis jakanut apurahoja yhtäjaksoisesti jo yli 55 vuotta. Lisätietoa Väisälän rahastosta

Vuonna 2002 apurahoja myönnettiin tohtoriopintoihin sekä lyhytaikaisiin tutkimusvierailuihin ulkomaisiin yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin. Kokovuotinen apuraha tohtoriopintoihin on 25.000 euroa. Suomalaisissa yliopistoissa työskenteleville tohtoriopiskelijoille myönnettiin lisäksi yliopistokorvaus, jonka tarkoitus on parantaa apurahalla työskentelevien tohtoriopiskelijoiden asemaa yliopistolla. Apurahansaajat työskentelevät 9 eri yliopistossa ja tutkimuslaitoksessa.

Suomalainen Tiedeakatemia onnittelee kaikkia apurahojen saajia!

VUONNA 2020 MYÖNNETYT VILHO, YRJÖ JA KALLE VÄISÄLÄN RAHASTON APURAHAT

MATEMATIIKKA

Diplomi-insinööri Pauliina Hirvi, Aalto-yliopisto, 25.000
Diffuusi optinen tomografia lasten aivokuvantamisessa (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Minna Hirvonen, Helsingin yliopisto, 25.000
Complexity theoretic aspects of team-based logics (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Toni Ikonen, Jyväskylän yliopisto, 25.000
Metristen pintojen uniformisaatio (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Jonne Juusti, Turun yliopisto, 25.000
Boundary regularity of quasiminimizers with generalized Orlicz growth (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Jonas Lindblad, Åbo Akademi, 25.000
Gaussian fluctuations for Gibbs measures of interacting particles (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Giovanni Aleksi Misitano, Jyväskylän yliopisto, 27.000
Utilizing interpretable machine learning models in data-driven multiobjective optimization (jatkokoulutusapuraha, matka-apuraha)

Master of Science Milo Orlich, Aalto-yliopisto, 25.000
Betti numbers, linear free resolutions and other topics between algebra and combinatorics (jatkokoulutusapuraha)

Master of Science Cintia Pacchiano, Aalto-yliopisto, 25.000
Regularity and existence theory for the Total Variation Flow (jatkokoulutusapuraha)

Diplomi-insinööri Charmin Asirimath Pingamage Don, Oulun yliopisto, 25.000
Computational Matrix Factorizations and Approximations with Applications in Data Science. (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Oona Rainio, Turun yliopisto, 25.000
Metristen avaruuksien intrinsinen geometria (jatkokoulutusapuraha)

Diplomi-insinööri Tuomas Takko, Aalto-yliopisto, 12.500
Agenttipohjainen mallintaminen kompleksisissa verkostoissa (jatkokoulutusapuraha)

FYSIIKKA

Diplomi-insinööri Abdul Rahman Abid, Oulun yliopisto, 12.500
Synchrotron radiation characterization of selected biomolecules: photosensitization properties and photofragmentation (jatkokoulutusapuraha)

Master of Science Sarah Farzand, Helsingin yliopisto, 25.000
Collider signatures of electroweak baryogenesis (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Matti Hanhela, Itä-Suomen yliopisto, 25.000
Novel image reconstruction methods in dynamic magnetic resonance imaging (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Niko Hänninen, Itä-Suomen yliopisto, 12.500
Kuvan rekonstruktio ja epävarmuuksien mallinnus kvantitatiivisessa fotoakustisessa tomografiassa (jatkokoulutusapuraha)

Master of Science Zahra Sadat Jahanshah Rad, Turun yliopisto, 12.500
Increasing lifetime and efficiency of electronic and opto-electronic devices by developing an industrial compatible surface-science method (jatkokoulutusapuraha)

Master of Science Lea Kopf, Tampereen yliopisto, 25.000
Multi-partite high-dimensional quantum entanglement in the spatio-temporal domain through cascaded down-conversion (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Mikko Kuha, Jyväskylän yliopisto, 25.000
Monte Carlo simulation of quark and gluon production in high energy nuclear collisions (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Sonja Kujanpää, Jyväskylän yliopisto, 25.000
Radioaktiivisten isotooppien korkean resoluution laserresonanssi-ionisaatiospektroskopia (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Mikko Lotti, Helsingin yliopisto, 25.000
Sähkövarauksellisen Higgsin bosonin etsintä CMS-koeasemalla CERNssä (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Juuso Manninen, Aalto-yliopisto, 25.000
Interference, noise, and correlation phenomena in quantum devices (jatkokoulutusapuraha)

Diplomi-insinööri Tommi Mikkonen, Princeton University, USA, 6.900
Photoacoustic spectroscopy for sensitive multi-gas detection (apuraha tutkimusvierailuun)

Diplomi-insinööri Akseli Mäkinen, Aalto-yliopisto, 25.000
Theoretical methods for driven and open quantum systems (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Henrik Mäkinen, Helsingin yliopisto, 25.000
Novel X-ray imaging methods for life sciences (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Lassi Pihlava, Turun yliopisto, 25.000
Dynamic response of biomolecules to x-rays (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Aki Ruhtinas, Jyväskylän yliopisto, 25.000
Phonon tunnelling using novel superconducting junctions fabricated with ion beam (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Heidi Rytkönen, Jyväskylän yliopisto, 25.000
Development of Detector Control System for the FIT detector in the ALICE experiment (jatkokoulutusapuraha)

Diplomi-insinööri Jesse Saari, Tampereen yliopisto, 25.000
Atomikerroskasvatettujen fotoniikan materiaalien optimointi aurinkoenergiasovelluksissa (jatkokoulutusapuraha)

Diplomi-insinööri Azimatu Seidu, Aalto-yliopisto, 25.000
Robust hybrid perovskites from organic-inorganic materials (jatkokoulutusapuraha)

Diplomi-insinööri Masoud Sharifian Mazraehmollaei, Aalto-yliopisto, 25.000
Metamaterials for controlling the near fields of short-wave electromagnetic sources (jatkokoulutusapuraha)

Diplomi-insinööri Leevi Viitanen, Aalto-yliopisto, 25.000
Physics of yielding in soft jammed materials (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Mira Viljanen, Helsingin yliopisto, 25.000
Ultrastructural studies of cellulose -based materials studied using X-ray scattering and microtomography (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Karoliina Vuola, Helsingin yliopisto, 25.000
Tieteellisen argumentaation haasteet: Fysiikan opettajaksi opiskelevien argumentaatiotaitojen tukeminen (jatkokoulutusapuraha)

Diplomi-insinööri Iuliia Zhelezova, Helsingin yliopisto, 25.000
Point defects and radiation hardness of Ga2O3 (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Juuso Österman, Helsingin yliopisto, 25.000
Tiheän kvarkkiaineen tilanyhtälö (jatkokoulutusapuraha)

TÄHTITIEDE

Diplomi-insinööri Irene Björklund, Aalto-yliopisto, 25.000
Narrow-line Seyfert 1 -galaksien luokittelu ja kehittyminen (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Vladislav Loktev, Turun yliopisto, 25.000
Accretion disc atmospheres: from theory to observations (jatkokoulutusapuraha)

Master of Science Shane Moran-Kelly, Turun yliopisto, 25.000
Astrophysical transients from all-sky observations (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Maksym Vasiuta, Helsingin yliopisto, 25.000
Säämallien käyttö maan aiheuttaman säteilypaineen laskentaan satelliittien ratalaskennassa (jatkokoulutusapuraha)

GEOFYSIIKKA

Diplomi-insinööri Kseniia Golubenko, Oulun yliopisto, 25.000
Atmospheric effects of extreme solar particle events (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Hedi Kanarik, Ilmatieteen laitos, 25.000
Itämeren pintakerroksen dynamiikka: Vintavirtausten ja aallokon vuorovaikutus perustuen havaintoihin ja numeerisiin malleihin (jatkokoulutusapuraha)

Master of Science Otto Kärhä, Oulun yliopisto, 25.000
Evolution of magnetic oval in daily, monthly and yearly time-scales (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Assi-Johanna Soini, Helsingin yliopisto, 25.000
Meteoriittien fysikaaliset ominaisuudet ja aurinkokunnan varhaisvaiheen kehitys (jatkokoulutusapuraha)

Master of Science Laura Vuorinen, Turun yliopisto, 25.000
Korkeanopeuksiset suihkuvirtaukset Maan keulashokin alavirrassa (jatkokoulutusapuraha)

METEOROLOGIA

Doctor of Philosophy Toprak Aslan, Helsingin yliopisto, 25.000
Harvennushakkuun vaikutus toisiinsa kytkeytyneiden hiilen, veden ja energian kiertoihin boreaalisissa talousmetsissä (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Kerttu Kouki, Ilmatieteen laitos, 12.500
Terrestrial cryosphere: trends and their reproducibility in climate models (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Pyry Pentikäinen, Helsingin yliopisto, 25.000
Lidar measurement of greenhouse gases in the atmospheric boundary layer (jatkokoulutusapuraha)

Diplomi-insinööri Gabin Urbancic, Ilmatieteen laitos, 27.250
The structure of turbulence in the atmospheric surface layer over Antarctica. (jatkokoulutusapuraha, matka-apuraha)

MUUT MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISET ALAT

Master of Science Syed Muhammad Farhan Ali, Aalto-yliopisto, 25.000
Ultra-Low PGM and PGM-Free SWCNTs Based Electrocatalysts for Energy Conversion Applications (jatkokoulutusapuraha)

Master of Science Gabriele Beltrame, Turun yliopisto, 25.000
Sustainable strategies for producing bioactive polysaccharides from Finnish mushrooms (jatkokoulutusapuraha)

Master of Technology Suchintak Dash, Tampereen yliopisto, 25.000
Characterization of thermoregulation mechanisms in the dynamics of bacterial gene regulatory networks (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Vesa Havurinne, Turun yliopisto, 12.500
Viherhiukkasten pitkäkestoisen toimintakyvyn tausta yhteyttävissä merietanoissa (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Jere Kristian Mannisto, Helsingin yliopisto, 25.000
Hiilidioksidin hyödyntäminen lääkeaineiden rakennuspalikkana (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Daniel Rotko, Itä-Suomen yliopisto, 25.400
Mikro- ja nanomuovien vaikutus vesieliöihin erilaisissa vesityypeissä. (jatkokoulutusapuraha, matka-apuraha)

Filosofian maisteri Ville Saarnio, Jyväskylän yliopisto, 12.500
Uusien nukleiinihappokoettimien kehittäminen virusten RNA:n seuraamiseksi. (jatkokoulutusapuraha)

Master of Science Isabel San Martin Molina, Itä-Suomen yliopisto, 12.500
Multiscale imaging assessment of the rat brain after mild traumatic brain injury (jatkokoulutusapuraha)

Master of Science Daniel Solymosi, Turun yliopisto, 6.250
Viimeistellään väitöskirja mikrolevien bioenergetiikasta (jatkokoulutusapuraha)

Psykologian maisteri Tuija Tolonen, Helsingin yliopisto, 25.000
Aivojen laajat hermoverkostot ADHD-aikuisilla: moniulotteinen magneettikuvantamistutkimus (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Tuomo Viitaja, Helsingin yliopisto, 12.500
Kyynelkalvon kuivumista estävät mekanismit: O-asyyli-hydroksidi-rasvahappojen merkitys kyynelkalvon lipidikerroksessa ja kuivasilmäisyyden synnyssä (jatkokoulutusapuraha)

VÄISÄLÄN RAHASTOSTA POST DOC -POOLISTA VUONNA 2020 MYÖNNETYT APURAHAT

Lääketieteen tohtori Sanaz Nazari Farsani, 55.000 euroa, lääketieteellinen tekniikka (syksy 2020)
Tekniikan tohtori Armando Wladimir Gutierrez Collaguazo, 40.000 euroa, matematiikka (kevät 2020)
Doctor of Philosophy Oscar Kivinen, 10.000 euroa, matematiikka (kevät 2020)
Filosofian tohtori Jesse Railo, 49.000 euroa, matematiikka (kevät 2020)