GoeryGenty www

Fotoniikka muuttaa maailmaa

Genty on Tampereen yliopiston optiikan professori. ”Olen aina halunnut ymmärtää fysikaalisia ilmiöitä, erityisesti sellaisia, jotka liittyvät valoon ja jotka ovat luonnostaan hyvin visuaalisia.” kertoo Genty alavalinnastaan. Goëry Genty valmistui tekniikan tohtoriksi Teknillisestä korkeakoulusta – nykyisestä Aalto- yliopistosta – vuonna 2004. Maisterin tutkinnon hän suoritti Ranskassa Institute of Optics Graduate Schoolissa, ja siihen kuuluneen kansainvälisen harjoittelun Teknillisessä korkeakoulussa.

Professori Genty johtaa perustamaansa Ultrafast Photonics -tutkimus­ryhmää. Ryhmä on laserdynamiikan ja sen sovellusten kansainvälisesti tunnettu pioneeri, muun muassa reaaliaikaisten karakterisointimenetelmien, epälineaaristen ilmiöiden tutkimuksen ja korrelaatiokuvantamisen alueilla. ”Työtämme vie eteenpäin uteliaisuus ja mahdollisuus ratkaista suuria haasteita. Me voimme aidosti vaikuttaa yhteiskunnan tulevaisuuteen. Mutta itselleni vieläkin palkitsevampaa on kouluttaa uusia tutkijasukupolvia ja nähdä heidän nousevan siivilleen.” toteaa Genty.

Vuodesta 2019 alkaen professori Genty on myös toiminut Suomen Akatemian rahoittaman fotoniikan tutkimuksen ja innovaatioiden lippulaivahankkeen johtajana. Hanke on kansallinen, monitieteinen tutkimus- ja teknologian kehitysohjelma, johon osallistuvat Tampereen yliopisto, Aalto-yliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja VTT. Mukana on yli 50 professoria ja 400 tutkijaa.

Professori Gentyn tutkimusalue on ultranopea fotoniikka, missä hän on tehnyt ansiokasta teoreettista, numeerista ja kokeellista tutkimusta. ”Fotoniikka on tieteen ja tekniikan ala, joka tutkii valoa: miten valoa luodaan ja miten sitä voidaan käsitellä, välittää ja havaita. Fotoniikka on jo muuttanut ja tulee seuraavien vuosikymmenien aikana muuttamaan maailmaa ja parantamaan elämänlaatua. Fotoniikan mahdollistamat tarkat ja nopeat teknologiat edistävät kestävää kehitystä ja ympäristön suojelua. Fotoniikka on muun muassa paljastanut valtamerien yhtäkkiä ilmestyvien jättiläisaaltojen mahdolliset syntymekanismit.”

Professori Genty kokee, että on erityisen tärkeää lisätä tietoisuutta fotoniikasta, sen sovelluksista ja roolista tulevaisuuden yhteiskunnassa: ”Olemme tilanteessa, jossa yhteiskuntamme on monien haasteiden edessä. Fotoniikka on keskeinen tekniikka, joka tarjoaa ratkaisuja terveyden ja hyvinvoinnin, kestävän maa- ja metsätalouden, puhtaan ja tehokkaan energian ja ilmastonmuutoksen hillinnän kaltaisiin ongelmiin.”

Väisälän palkinto ojennettiin Suomalaisen Tiedeakatemian teemaillassa 9.12.2019 Ritarihuoneella kahdelle tutkijalle. Professori Gentyn lisäksi palkinnon sai professori Tuomo Kuusi.

 

Lisätietoja:

Palkinnonsaaja
Goëry Genty
goery.genty@tuni.fi
050 3463 069

Suomalainen Tiedeakatemia
Pääsihteeri Pekka Aula
pekka.aula@acadsci.fi
040 7030 952