Väisälän rahastosta kaksi apurahaa syksyn post doc -poolista

 

Poolista jaetaan apurahoja tohtorien ulkomaiseen työskentelyyn. Suomalainen Tiedeakatemia osallistuu säätiöiden post doc -pooliin kaudella 2016-2018. Ensimmäiset apurahat myönnettiin kevään 2016 hakukierrroksella.

 

Säätiöiden post doc -pooliin kuuluvat säätiöt jakoivat 2. joulukuuta 39 tutkijalle 1,73 miljoonaa euroa sekä varasivat aikaisempien päätösten perusteella neljälle tohtorille 195 000 euroa.

Poolin syksyn hakukierrokselle osallistui 209 tohtoria eri puolilta Suomea, joten apuraha voitiin myöntää yli 18 prosentille hakijoista.

Säätiöiden post doc -pooli on osoittautunut tärkeäksi tiederahoituksen instrumentiksi, jonka ansiosta nuoret perheellisetkin tutkijat voivat rahoittaa tutkimusjakson ulkomaisessa huippuyliopistossa. Neljäntoista hakukierroksen jälkeen jo yli 400 tohtoria on saanut poolin kautta rahoituksen vähintään yhden lukuvuoden kestävän ulkomaisen tutkimusjakson järjestämiseksi. Runsas neljännes apurahansaajista on saanut kaksivuotisen rahoituksen. Tähän asti myönnetyn rahoituksen kokonaissumma on noin 18,5 miljoonaa euroa.

Poolin seuraava hakukierros järjestetään 15.12.2016–15.1.2017, jolloin jaettavana on noin 1,6 miljoonaa euroa. Haun tulokset julkistetaan huhtikuussa 2017.

Lisätietoa post doc -poolin kotisivuilta.

 

Download PDF